Brasilia investoi lähivuosina infraan 110 miljardia euroa

Etelä-Amerikan suurin talous panostaa erityisesti sähköntuotantoon, logistiikkaan ja sanitaatioon. Satsaukset satamiin vuosina 2010-2013 kasvavat yli 200 prosenttia verrattuna kauteen 2005-2008, arvioi maan kehityspankki. Sysäyksen taustalla vaikuttavat erityisesti julkishallinnon infrastruktuurihankkeita tukevat päätökset.

Brasilian kansallinen kehityspankki (BNDES) arvioi infrastruktuuri-investointien maassa nousevan vuosina 2010-2013 274 miljardiin realiin eli noin 110 miljardiin euroon. BNDES perustaa näkemyksensä sekä julkisiin että yksityisiin projekteihin, jotka ovat jo käynnistyneet tai joiden toteutumisen todennäköisyys on suuri.

Mikäli arvio toteutuu, yhteissumma merkitsisi 37,3 prosentin kasvua verrattuna vuosiin 2005-2008. Vuositasolla tämä tarkoittaisi keskimäärin 6,5 prosentin kasvua. Erityisesti kasvavat panostukset energia-, logistiikka- ja sanitaatiosektoreihin. Sen sijaan telekommunikaatiosektorin investoinnit pysyvät käytännössä ennallaan.

Julkishallinnon infrastruktuurihankkeita tukevat päätökset, ja erityisesti kasvunkiihdyttämisohjelma (PAC), ovat erittäin merkittävässä roolissa investointien kasvun taustalla.

Kolmannes kakusta sähköntuotantoon

Vuosien 2010-2013 infrastruktuuri-investoinneista kolmannes, 92 miljardia realia, arvioidaan suuntautuvan sähköntuotantoon. Vuosina 2005-2008 investoinnit olivat 68 miljardia realia, eli kasvua vuositasolla kertyy keskimäärin 6,3 prosenttia.

Alan suurimmat kohteet seuraaville neljälle vuodelle ovat PAC-ohjelmaan kuuluvat vesivoimalat. Jirau, Santo Antônio ja Belo Monte –vesivoimaloihin arvioidaan investoitavan yhteensä noin 28 miljardia realia vuosina 2010-2013. Angra III –ydinvoimalan investointien arvioidaan nousevan 4 miljardiin realiin ja tuulivoimaprojekteihin arvioidaan suuntautuvan noin 8 miljardin realin investoinnit samana ajanjaksona.

Satsausten satamiin sekä rauta- ja maanteihin arvioidaan nousevan 76 miljardiin realiin, kun ne vuosina 2005-2008 jäivät 44 miljardiin realiin. Satamainvestointien arvioidaan lähes kolminkertaistuvan 5 miljardista 14 miljardiin realiin, mikä vuositasolla tarkoittaisi keskimäärin lähes 25 prosentin kasvua.

BNDES katsoo erityisesti vuoden 2008 lopussa tapahtuneen satamainvestointeja koskevien säännösten selkiyttämisen ja uusien yksityisten hallinnoimien satamien syntymisen sekä konttienkäsittelylaitteiden lisähankintojen olevan investointien kasvun taustalla. Vaikka talouskriisi väliaikaisesti vähensi rahtiliikennettä ja konttienkäsittelylaitteiden hankinnan kiireellisyyttä, on kapasiteetin lisääminen erittäin tärkeää keskipitkällä aikavälillä, BNDES arvioi.

Tieverkon kehittämiseen BNDES arvioi investoitavan 33 miljardia realia, mikä vuositasolla merkitsisi keskimäärin 7,8 prosentin kasvua. Sekä liittovaltion sekä São Paulon osavaltion ohjelmat, joissa jaetaan toimilupia jo olemassa olevien tieverkkojen hallinnointiin ja kehittämiseen, ovat tärkeimpiä investointien kasvun tekijöitä.

Rautatieverkko yksi prioriteeteista

Rautatieverkoston kehittämiseen BNDES arvioi kuluvan 29 miljardia realia, mikä olisi 81,7 prosenttia enemmän kuin vuosina 2005-2008. Vuositasolla tämä tarkoittasi keskimäärin 12,7 prosentin kasvua. Investoinnit suuntautuvat ennen kaikkea olemassa olevan rataverkon laajentamiseen ja Rio de Janeiron sekä São Paulon osavaltiossa olevan Campinasin väliseen luotijuna-yhteyteen.

Telekommunikaatio-sektorin investoinnit vuosille 2010-2013 arvioidaan 67 miljardiin realiin. Käytännössä ne pysyvät lähes samoina kuin vuosina 2005-2008, jolloin ne olivat 66 miljardia dollaria. Vaikka alalla ei ole ollut tarvetta suurinvestointeihin vuosituhannen vaihteen kasvukauden jälkeen, kova kilpailu markkinaosuuksista pakottaa yhtiöt investoimaan uusiin teknologioihin. Tällä hetkellä investointikohteina ovat erityisesti 3G-, digi-TV sekä langaton laajakaistaverkko (Wimax).

Sanitaatiosektorille BNDES arvioi suuntautuvan 39 miljardin realin investoinnit 2010-2013, kun vuosina 2005-2008 investoinnit olivat 22 miljardia realia, eli vuositasolla kasvua olisi keskimäärin 12,1 prosenttia. PAC-ohjelman lisäksi investointeja vauhdittaa luottojen ja edullisten resurssien saatavuuden helpottuminen, sekä yksityisen sektorin voimakas mukaantulo alalle. Yksityissektorin odotetaan valtaavan noin 30 prosentin osuuden alan markkinoista seuraavan 10 vuoden aikana.

Infrastruktuurin kehittäminen erityisesti energian tuotannon ja logistiikan aloilla ovat hyvin tärkeässä roolissa Brasilian talouskasvun säilyttämiseksi. Tämä edellyttää investointien kasvua myös jatkossa, mitä BNDES pitää aiempaa haasteellisempana, sillä ulkomarkkinoiden elpyminen on vielä alkuvaiheessa. Tämä korostaa julkisen sektorin pitkän tähtäimen toimien tärkeyttä. Sääntelyjärjestelmän parantaminen sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhdistävä pitkänaikavälin vakaa rahoitus on ensiarvoisen tärkeää uusien suurten infrastruktuurihankkeiden kannalta.