Brasialiassa verohelpotuksia vientiyrityksille

Uusi asetus myöntää verohelpotuksia vientiyrityksille ja innovaatioihin. Mediakatsauksen muita aiheita ovat: Vaihtotaseen alijäämä, presidenttikilpa sekä politiikan pelottelutaktiikat

Uusi asetus myöntää verohelpotuksia vientiyrityksille ja innovaatioihin

Presidentti Lula hyväksyi asetuksen, joka myöntää mm. verohelpotuksia vientiyrityksille sekä innovaa-tioihin. Yritykset saavat mm. vapautuksen tuontiverosta niiden materiaalien ja komponenttien osalta, joita käytetään vientiin meneviin tuotteisiin. Lisäksi yrityksien ei tarvitse maksaa useita veroja hankki-essaan kotimaasta esimerkiksi raaka-aineita käytettäväksi vientituotteisiin. Asetus myöntää verohel-potuksia myös innovaatioinvestointeihin sekä poistaa asteittain auton osien 40 prosentin tuontiveron. Lisäksi jalkapallon MM-kilpailun stadioneiden kunnostus- ja rakennustyöt saavat lukuisia verohelpo-tuksia. Kaikkiaan uusi asetus pitää sisällään 15 muutosta verokäytäntöihin.

Vaihtotaseen alijäämä kasvoi kesäkuussa

Brasilian vaihtotaseen alijäämä kesäkuussa oli peräti 5,18 miljardia USD. Alijäämän taustalla olivat erityisesti ulkomaalaisten yritysten voittojen palautukset, jotka olivat noin 4,15 miljardia dollaria. Tämän lisäksi matkailusektorin alijäämä oli 909 miljoonaa dollaria. Huolestuttavin piirre kesäkuun osalta oli Brasiliaan suuntautuvien suorien ulkomaisten investointien vähäisyys, vain reilut 700 miljoonaa dollaria. Vuoden ensimmäisen puoliskon osalta vaihtotaseen alijäämä oli peräti 23,76 miljardia dollaria, eli yli kolme kertaa suurempi kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla ulkomaalaisten yritysten voittojen kotiutukset nousivat 14,9 miljardiin dollariin kun puolestaan Brasiliaan suuntautuvat suorat ulkomaalaiset investoinnit jäivät vain 12 miljardiin dollariin. Keskuspankki odottaa kuitenkin ulkomaisten sijoitusten nousevan 38 miljardiin dollariin vuoden loppuun mennessä. Vaihto-taseen alijäämän keskuspankki odottaa koko vuoden osalta yltävän 49 miljardiin dollariin.
 

Presidenttikilpa edelleen tiukkaa

Viimeisimmän Datafolhan gallupin mukaan kaksi kärkiehdokasta ovat käytännössä tasoissa presi-denttikilvassa. Viikonloppuna julkaistu tutkimus osoittaa PSDB-puolueen José Serran saavan 37 pro-sentin kannatuksen kun hallituskoalition ehdokas, PT-puolueen Dilma Rousseffin kannatus on 36 prosenttia. Gallupeissa kolmantena oleva PV-puolueen Marina Silva puolestaan sai kyselyssä 10 prosenttia äänistä. Toisen kierroksen simulaatiossa kahden kärkiehdokkaan välillä Dilma Rousseff sai 46 prosenttia äänistä José Serran jäädessä 45 prosenttiin. Kolmen pääehdokkaan kannatusluvut olivat pysyneet käytännössä muuttumattomina edelliseen Datafolhan tutkimukseen verrattuna, sillä kaikki muutokset mahtuivat kahden prosenttiyksikön virhemarginaalin sisään. Tutkimuksesta ilmeni, että presidentti Lulan suosio on edelleen huippulukemissa, sillä peräti 77 prosenttia haastatelluista katsoi Lulan selviytyneen tehtävästään joko hyvin tai erinomaisesti.

Dilma Rousseff syyttää oppositiota pelottelutaktiikasta

Hallituskoalition presidenttiehdokas Dilma Rousseff syyttää oppositiota pelottelutaktiikan käytöstä sekä perättömistä ja vastuuttomista syytöksistä. Rousseffin mielestä opposition presidenttiehdokkaan José Serran ja varapresidenttiehdokkaan Indio da Costan kampanja on viime aikojen huonoin poliittinen kampanja. Indio da Costa linkitti viime viikolla PT-puolueen kolumbialaiseen FARC-järjestöön ja kansainväliseen huumekauppaan, minkä lisäksi Serra väitti Maattomien maatyöläisten liikkeen (MST) tekemien laittomien maanvaltausten lisääntyvän, mikäli Dilma Rousseff valitaan presidentiksi. Rous-seffin mielestä Serra yrittää käyttää samaa vanhaa pelottelutaktiikkaa kuin vuonna 2002, jolloin Serra hävisi Lulalle.