Australian talouskehitys jatkaa tasaista kasvua

Australian talouskehitys jatkaa tasaista kasvua

Australian taloudellinen kehitys jatkuu hyvänä ja vuoden 2013 kasvun arvioidaan olevan kolmen prosentin luokkaa. Kiinan talouden odotettua nopeampi hidastuminen ja sen globaalit vaikutukset
nähdään tulevaisuuden haasteena. Australian dollari on puolestaan pysynyt vahvana koko vuoden.

SydneyYksi Australian talouskehityksessä hyvin pärjänneistä osavaltioista on Sydney-vetoinen Uusi Etelä-Wales. Kuva: Flickr/ Rob & Jules(Linkki toiselle verkkosivustolle) (avautuu uuteen ikkunaan)

Kasvu on keskittynyt kaivannaistalouteen

Australian taloudellinen kehitys jatkuu hyvänä. BKT:ssa oli vuositasolla kasvua 3,1 prosenttia ja tänä vuonna sen arvellaan olevan kolmen prosentin luokkaa. 

Talouskehitystä vetää Länsi-Australian kaivannaistalous, jossa kasvu on yhä kovalla kymmenen prosentin tasolla. Muista osavaltioista on pärjännyt hyvin Sydney-vetoinen Uusi Etelä-Wales. Myös vähittäiskaupassa on piristymisen merkkejä. Talouden alijäämä kuitenkin kasvoi 20 prosenttia 14,9 miljardiin dollariin eli neljään prosenttiin BKT:sta.

Ulkomaankaupan hidasteena raaka-ainemarkkinat

Kiinan talouden oletettua nopeampi hidastuminen ja sen vaikutus globaaleihin raaka-ainemarkkinoihin kuuluu talouden avainhaasteisiin, sillä Australian ulkomaankaupan ennustetaan laskevan sen valossa kahdeksan prosenttia vuosien 2012–2013 välillä.  Kauppavaihto on korkealla huolimatta siitä, että se laski 14 prosenttia syyskuusta 2011, jolloin se oli korkeimmillaan sitten vuoden 1959.

Tämänhetkinen kauppavaihdon taso on kuitenkin 19 prosenttia suurempi kuin viime vuosikymmenen keskiarvo. IMF:n mukaan Australia pysyy tulevaisuudessakin maailman 12. suurimpana taloutena huolimatta siitä, että se alensi Australian talouskasvun ennusteen vuodelle 2013 3,5 prosentista kolmeen prosenttiin.

Australian dollari on pysynyt vahvana koko vuoden etenkin euroon nähden. Yhdysvaltain dollarin kanssa se on ollut pariteetin yläpuolella koko vuoden ja on vain kuusi prosenttia kaikkien aikojen huipusta. Inflaation odotetaan pysyvän 2–3 prosentin tasolla tulevana vuonna. Työttömyysaste tulee olemaan 5,5 prosentin luokkaa 2013–2014 välillä. Tämän jälkeen sen odotetaan laskevan viiden prosentin tasolle.

Tuomas Vepsä
                                              
Liitteet: EU-DELGATION: AUSTRALIAN QUARTERLY ECONOMIC REPORT 

kauppa