Australian talous vahvistuu

Vuosille 2011-2012 ennustetaan jo yli kolmen prosentin talouskasvua. Pidemmän tähtäimen kestävyysvajeeseen etsitään lääkkeitä samoilta suunnilta kuin Suomessa. Avaimena nähdään tuottavuuden parantaminen.

Australian keskuspankki (Reserve Bank of Australia, RBA) on nostanut Australian talouden kasvuennusteita viime vuoden marraskuun luvuista prosenttiyksikön neljänneksellä: kuluvalle budjettivuodelle (1.7.2009 – 30.6.2010) ennustetaan nyt 2,5 prosentin BKT-kasvua ja seuraaville kahdelle budjettivuodelle nyt jo 3,5 prosentin BKT-kasvua.

Vähittäiskauppa on joulusesongin jälkeenkin hienoisessa kasvussa, ja erityisesti rakennustoiminta oli vuoden alussa yli 50 prosenttia vilkkaampaa kuin vuotta aiemmin. Asuntojen hinnat ovat olleet kaikissa osavaltiopääkaupungeissa reilussa nousussa – vuositasolla keskimäärin lähes 14 prosenttia.

Työttömyys pysyttelee 5,5 prosentin tienoilla.

Pohjahintainflaatio, joskin osoittaen laskusuuntaa, on edelleen 3,6 prosenttia eli reilusti RBA:n inflaatiotavoitevaihteluvälin (2-3 prosenttia) yläpuolella. Tuottajahintaindekseissä ei ole kuitenkaan havaittavissa erityisiä inflaatiopaineita. RBA yllätti markkinat pitämällä kuluvan helmikuun alun kokouksessaan ohjauskorkonsa loka-joulukuussa 2009 tehtyjen kolmen perättäisen 0,25-prosenttiyksikön noston jälkeen joulukuisessa 3,75 prosentissa.

Jälkiviisaasti markkina-analyytikot ovat todenneet, että tauko rahapolitiikan tiukentamisessa oli markkinasignaalien valossa ennustettavissa. Odotusarvo on kuitenkin edelleen, että koronnostot jatkuvat mutta ehkä vasta huhtikuussa.

EU putosi kauppakumppanina kolmanneksi

Australian tavarakaupan arvo tippui viime vuonna 11,5 prosenttia, ja kauppavaihto EU:n kanssa pieneni lähes 20 prosenttia vuoteen 2008 verrattuna. EU:n osuus Australian käymän tavarakaupan arvosta pieneni lähes 20 prosentista reiluun 14 prosenttiin, ja EU tippui Australian kolmanneksi tärkeimmäksi tavarakauppakumppaniksi Kiinan ja ASEANin jälkeen.

EU on pysynyt Australian tärkeimpänä palvelukauppakumppanina noin 19 prosentin osuudella Australian palvelukaupan kokonaisarvosta. EU:n ja Australian välinen kauppa osoitti uuden nousun merkkejä vuoden 2009 loppua kohti.

Ei merkkejä ”W-tyylistä” – oppositio vaatii elvytyshanan sulkemista

Uutta W-tyylistä notkahdusta Australian taloudessa maalailevat kielikuvat ovat lähes tyystin hävinneet analyysi- ja ennustedebatista.

Lähes kolme neljännestä viime vuoden toukokuun elvytysbudjettiesityksessä julkaistuista infrastruktuurihankkeista on joko käynnissä tai saatettu päätökseen, ja yli puolet noin AUD 42 miljardin (noin 27 miljardin euron) muista elvytystoimista on toteutettu.

Oppositio onkin vaatinut entistä kiivaammin elvytyshanojen sulkemista. Opposition varjohallituksen valtiovarainvarjoministeri piirteli kauhukuvia Australian federaatiotalouden velkaantumisesta maksukyvyttömyyteen
saakka. Tämän pääministeri Kevin Rudd ja valtiovarainministeri Wayne Swan tyrmäsivät kategorisesti politikointina, joka saattaisi vaarantaa maan luottoluokituksen.

Hallitus on muistuttanut federaatiotalouden velkaantumisen olevan muihin OECD-maihin verrattuna varsin vaatimatonta. Federaatiotalouden nettovelan arvioidaan käyvän huipussaan eli vajaassa 10 prosentissa BKT:stä budjettivuonna 2013-2014.

Hallitus on aloittanut elvytystoimien suitsimisen: kuluvan kuun alussa valtiovarainministeri Swan ilmoitti 12.10.2008 lähtien voimassa olleen australialaispankkien ja talletuslaitosten kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta hankkiman lainoituksen täystakuun päättyvän maaliskuun lopussa eli ennen kaavailtua määräaikaa. Finanssipoliittisen elvytyksen osalta RBA:n pääjohtaja on muistuttanut julkisen kulutuksen kytköksistä rahapolitiikan tiukentamistarpeisiin sekä talouden kuplakehityksen torjumiseen.

Ilmastonmuutos ja vesipula tulevaisuushuolina

Valtiovarainministeri Swan julkisti helmikuun alussa, sopivasti vaalivuoden alkajaisiksi hallituksen eräänlaisen tulevaisuuspoliittisen selonteon.Tämä tulevaisuusraportti analysoi Australian kohtaamia yhteiskuntapoliittisia kehityskulkuja 40 vuotta eteenpäin.

Keskiössä ovat erityisesti väestönikääntymisen samoin kuin nopean väestönkasvun synnyttämät haasteet kestävälle talouskehitykselle.

Ilmastonmuutos ja veden riittävyys nähdään koko yhteiskuntaa ravisuttelevina tekijöinä. Australian väestön ennustetaan kasvavan tämänhetkisestä 22 miljoonasta jopa 36 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä samalla, kun yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä olisi nousemassa tämänhetkisestä 13,5 prosentista 23 prosenttiin.

Tällainen kehitys pakottaa mittaviin julkisiin infrastruktuuripanostuksiin kaikilla elämänaloilla, mikä on haaste julkistalouden kestävyydelle. Tämänhetkisestä talousnotkahduksesta toipumisen jälkeen federaatiotalouden budjettialijäämän ennustetaan alkavan kasvaa uudelleen vuosikymmenen lopulla niin, että 40 vuoden kuluttua se olisi lähes kolme prosenttia BKT:stä.

Australian ennustetaan nettovelkaantuvan uudestaan 2040-luvulle tultaessa, ja nettovelan arvioidaan olevan noin 20 prosenttia BKT:stä vuonna 2050 ja kasvavan siitä edelleen.

Avaimena julkistalouden kestävyydelle ja laajemmin elintason ja elämänlaadun parantamiselle seuraavien neljän vuosikymmenen aikana hallitus korostaa tuottavuuden parantamista.

Taudit hieman erilaisia, lääkkeet samoilta suunnilta

On myönteistä, että pääministeri Ruddin hallitus tähyää neljänkymmenen vuoden päähän tilanteessa, jossa taantuman välttänyt Australian talous on kuitenkin edelleen trendikasvustaan jäljessä. Toisaalta tulevaisuusraportti tarjoaa hallitukselle selustaa sen perustellessa paitsi käynnissä olevia infrastruktuurihankkeita, myös toukokuun budjettiesityksessä odotettavissa olevia vaikeita kululeikkausehdotuksia.

”Kestävyysvaje” ja tuottavuuden parantamistarve siis puhuttavat sekä Suomessa että Australiassa. Maiden lähtökohdat ovat monelta osin erilaiset, mutta lääkkeitä etsitään samoilta suunnilta.

Lisätietoa:

Australian ”tulevaisuuspoliittinen selonteko” Intergenerational Report 2010:
http://www.treasury.gov.au/igr/igr2010/(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)