Alkuvuoden katsaus Intian talouteen

Intian talouskasvu on toipumassa viime vuoden notkahduksesta. Jatkossa nähtäneen jälleen yli 7 prosentin BKT-kasvua, mutta talouden rakenteissa on edelleen heikkouksia: kotimaisten investointien puute ja viennin vähyys yhdistettynä inflaatiolle alttiiseen kotimarkkinaan ja kaupan esteiden lisäämiseen aiheuttaa epävarmuutta tulevasta.

Intian vuonna 2017 hidastunut talouskasvu on palautunut nopeammalle kasvuraiteelle, jonka uskotaan edelleen kiihtyvän. Viime vuoden bruttokansantuotteen kasvu oli lopulta 6,75 % (eri tilastoissa on pientä vaihtelua, johtuen Intian kirjanpitovuoden jaksottumisesta huhtikuusta maaliskuuhun). Kuluvan vuoden talouskasvuksi on ennakoitu 7,0 – 7,5 %. Suurimman riskin kasvulle luovat pankkien roskaluotot, inflaatiopaine ja kansainvälisten yritysten ja investoijien luottamuksen säilyminen. Kaikki nämä liittyvät Intian mahdollisuuksiin toteuttaa infrastruktuurin ja teollisuustuotannon kehittämisen vaatimia investointeja ja siten tehostaa vientiä ja luoda työpaikkoja.

Intian kotimainen investointiaste on jo pitkään ollut poikkeuksellisen matala, vaikka sen vaikutukset ovat peittyneet intialaisittain ennätyssuurten ulkomaisten investointien alle. Pankkien kyky rahoittaa yrityksiä on heikko, eikä se ole paranemassa ilman ratkaisua roskaluottokysymykseen. Uusi konkurssilainsäädäntö tuo osaltaan tilanteeseen selkeyttä pidemmällä aikavälillä, mutta toistaiseksi kotimaiset investoinnit eivät kykene tukemaan talouskasvua ilman yritysten ja pankkien riskinottohalua ja -kykyä.

Inflaatio painui viime vuonna intialaisittain alhaiselle viiden prosentin tasolle, mutta nousupaineita on olemassa: elintarvikkeiden tuottajahintojen korottaminen, raakaöljyn hinta ja kiristyvät tuontitullit saattavat aiheuttaa hintojen nousua. Intian kaltaisessa köyhässä maassa se on suoraan pois kotimaisesta kulutuksesta, joka vastaavasti elättää suurimman osan työväestöstä.

Tavara- ja palveluverouudistus GST:n täytäntöönpano jatkuu ja muutoksia veroasteisiin tulee yhä tiheästi. Veronkanto on toiminut kohtuullisen hyvin, mutta yritykset ovat silti kärsineet palautusten viivästymisistä, GST-tietojärjestelmäongelmista ja epäselvyydestä tulevien muutosten osalta.

Helmikuun alussa julkaistu budjettiesitys vuodelle 2018-19 (huhti-maaliskuu) painottuu maanviljelijöiden tulojen parantamiseen, köyhien terveydenhuollon kehittämiseen (mm. ”Modicare” –terveysvakuutus) ja kotimaisen teollisuuden tukemiseen. Budjetti ei sisällä suoranaista tukea maan teollisuudelle, mutta protektionistisia tullitasojen korotuksia sitäkin enemmän. Intialaiset asiantuntijat ja media pitävät vain luontevana, että maa puolustaa kotimaista työllisyyttä ja samalla raivaa tietä intialaisten tuotteiden ja työvoiman vyörylle maailmalle.

Intian talous kasvaa ja hitaasti myös kehittyy, mutta tämän hetkinen asenneilmapiiri kansainväliseen kauppaan ja ulkomaisiin yrityksiin nähden on torjuva. Siten suomalaisyritysten ja kansainvälisten toimijoiden on syytä varautua vastakkainasettelun ja kaupan esteiden lisääntymiseen ainakin hetkellisesti.