Vienninedistämismatka Tadžikistaniin

Tadžikistaniin järjestetään kiertävän suurlähettilään Niklas Lindqvistin johdolla vienninedistämismatka 29.10.–2.11.2017. Matkan päätapahtumana on osallistuminen YK:n kehitysohjelma UNDP:n järjestämään Tadžikistan–Suomi -liiketalousseminariin. Tämän lisäksi viikon aikana tarjoutuu mahdollisuuksia B2B-tapaamisille.

Liiketalousseminaari järjestetään 31.10. Dušanbessa, ja siellä esitellään mm. suomalaisen konsultin Petri Nummisen UNDP:lle laatima selvitys Suomen ja Tadžikistanin välisen kaupan kehittämismahdollisuuksista. Selvityksessä tarkastellaan mm. seuraavia yhteistyösektoreita: maatalous, kalastus ja kalanviljely, elintarvikkeet ja muut tuotteet, infrastruktuurihankkeet, ICT, terveydenhuolto, rakennusteollisuus, matkailu, koulutus ja kaivostoiminta.

Matka tarjoaa hyvän mahdollisuuden luoda suoria suhteita potentiaalisiin kumppaneihin Tadžikistanissa. Myös viisumin järjestäminen sujuu helpommin tällaisen yhteisen matkan yhteydessä. Tadžikistanissa matkan ja tapaamisten järjestelyistä vastaa UNDP.

Maittemme välinen kokonaiskauppa vuonna 2016 oli noin miljoona euroa, josta suurin osa oli vientiä Suomesta Tadžikistaniin. Kasvunvaraa siis löytyy molempiin suuntiin. Maailmanpankin kasvuennuste Tadžikistanille vuodelle 2017 on 5,5 prosenttia ja vuodelle 2018 5,9 prosenttia.

Matkasta kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä kiertävän suurlähettilään avustajaan Irina Ambrosiniin 1.10.2017 mennessä.

Lisätietoja: Irina Ambrosin, kiertävän suurlähettilään avustaja, irina.ambrosin@formin.fi