Ulkoministeriö kartoittaa suomalaistoimijoiden kiinnostusta EU:n Itämeri-strategian vuosifoorumin järjestämiseen vuonna 2022

Ulkoministeriö kartoittaa suomalaistoimijoiden kiinnostusta EU:n Itämeri-strategian vuosifoorumin järjestämiseen vuonna 2022

Euroopan unionin Itämeristrategia (EUSBSR) on unionin vanhin makroaluestrategia, jonka puitteissa lukemattomat Itämeren alueen toimijat tekevät yhteistyötä. Toiminnan vuosittainen kohokohta on vuosifoorumi, joka järjestetään vuorotellen strategian jäsenmaissa. Vuonna 2022 on taas Suomen vuoro toimia järjestäjänä. Ulkoministeriö kartoittaa nyt suomalaistoimijoiden kiinnostusta vuosifoorumin järjestämiseen.

Vuosifoorumeissa jaetaan tietoa ja verkostoidutaan

Vuosifoorumit levittävät tietoa Itämeri-strategiasta. Niissä saadaan ja jaetaan tietoja ja parhaita käytäntöjä, tavataan ihmisiä ja verkostoidutaan. Niihin on vuodesta 2010 alkaen osallistunut vuosittain 600 - 1200 henkilöä monipuolisesti yhteiskunnan eri sektoreilta.

Lähtökohta on, että vuosifoorumin ohjelma tukee EUSBSR:n toimintasuunnitelman  tavoitteita ja että järjestämisvuorossa olevan maan ulkoministeriö on mukana ohjelman valmisteluissa.

Jokainen vuosifoorumi suunnitellaan kuitenkin itsenäisenä tapahtumana ja järjestäjien on mahdollista nostaa esiin itselleen tärkeitä teemoja. Järjestäjien on lisäksi tarjottava strategian politiikka-aloille mahdollisuus järjestää rinnakkaisia keskustelutilaisuuksia ohjelman sisällä ja ohessa.

Monet toimijat järjestävät myös omatoimisesti omia tapaamisiaan samalla paikkakunnalla joko juuri ennen vuosifoorumia tai heti sen jälkeen.

Interreg-hanketukea järjestelyihin

Vuosifoorumin järjestämiseen voi saada tukea Interreg -Itämeriohjelman(Link to another website.) hankerahoituksesta.

Ohjelman seurantakomitea päätti kokouksessaan 30.9.2021 alustavasti, että vuoden 2022 vuosifoorumiin käytettäisiin päättyneeltä (2014-2020) rahoituskaudelta jääneitä varoja ja että ne myönnettäisiin siihen sovelletuilla ehdoilla. Lopullinen päätös vuoden 2022 vuosifoorumista ja sen rahoituksen ehdoista pyritään tekemään päättyneen kauden seurantakomitean kokouksessa 10.11.2021.

Rahoituskaudella 2014-2020 vuosifoorumin hankerahoituksen edellytyksenä oli, että päähakija muodosti hankekonsortion, jossa oli jäsenenä päähakijan ohella ainakin yksi muukin hankekumppani. Hankekumppaneiden tuli edustaa vähintään kahta eri ohjelma-alueen maata. Tähän mennessä vuosifoorumin järjestäjät ovat olleet kansallisia, alueellisia tai paikallisviranomaisia yhdessä Itämeren alueellisten organisaatioiden (mm. CBSS ja UBC) kanssa. Niiden ohella kuitenkin myös muut, mm. Itämeren alueella toimivat tutkimuslaitokset, sektoriviranomaiset ja järjestöt sekä yksityiset voittoa tavoittelemattomat organisaatiot voivat hakea.

Hakijan tuli saada kansallisten koordinaattoreiden puolto hakemukselleen. Vuosifoorumiin voitiin myöntää hankerahoitusta hakemuksen perusteella enintään 255 000 euroa. Sen lisäksi järjestäjien oli rahoitettava vuosifoorumia vähintään 15% osuudella tapahtuman kokonaisbudjetista.

Alustava suunnitelma mukaan ilmoittautumisiin

Vuosifoorumin järjestämisestä kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan sähköpostilla osoitteeseen helena.tuuri(at)formin.fi viimeistään maanantaina 25.10.2021.

Ilmoittautumisen tulisi sisältää ainakin alustava suunnitelma järjestäjäpartnereista (johtava partneri erikseen mainittuna) sekä siitä, missä, milloin ja missä muodossa vuosifoorumi järjestettäisiin. Myös alustavat ajatukset vuosifoorumin teemasta olisivat tervetulleita.