Kunniamaininta ulkoministeriön raporttiarkiston 1918–1945 verkkopalvelulle

Arkistoala myönsi kunniamaininnan ulkoministeriön viime vuonna toteuttamalle hankkeelle, jossa vuosien 1918–1945 lähetystöraportit vietiin verkkoon.

Limittäin aseteltuja raporttisivuja
Raportteja kirjoitettiin sekä käsin että kirjoituskoneella.

Arkistoala nimeää vuosittain vuoden Arkistoteon ja myöntää Kunniamaininnan. Viime perjantaina Arkistoyhdistyksen syysseminaarissa kunniamaininta myönnettiin ulkoministeriön hankkeelle, jossa vuosien 1918–1945 lähetystöraportit vietiin verkkoon tutkijoiden ja historiasta kiinnostuneiden käytettäväksi. Näin tutkijat säästyvät matkustamiselta UM:n arkiston tutkijasaliin, tietopalvelu säästyy aineistojen käsittelyltä ja itse paperiarkistot säilyvät kulumiselta käytössä.

Kädenojennus tutkijoille

Palkintoraati kiitti ulkoministeriötä kädenojennuksesta tutkijoille ja mielenkiintoisen ikkunan avaamisesta edustustojen toimintaan itsenäisyyden ensimmäisten vuosikymmenten joskus dramaattisinakin vuosina.

Julkaistut raportit olivat tärkeintä lähetystöjen tuottamaa tietoa asemamaistaan. Niiden avulla Suomen ulkopolitiikan johto sai tietoa suuren maailman tapahtumista, kohdemaan sisäpolitiikasta, ulkopolitiikasta ja taloudellisesta tilanteesta. Raporttiaineisto sisältää myös edustustojen laatimia keskustelumuistiinpanoja ja lehdistökatsauksia. Verkkopalvelun ensimmäiset raportit ovat Suomen epävirallisesta lähetystöstä Lontoosta tammikuulta 1918.

Raportteja voi tutkia osoitteessa um.fi/opendata/raporttiarkisto/1918. Jatkossa verkkojulkaisua kehitetään teknisesti ja sisällöllisesti. Seuraavaksi lisättävät raportit ulottuvat jo presidentti Kekkosen vuosiin.