YK:n vapaaehtoisohjelma, UNV

Ulkoministeriö on rahoittanut suomalaisia YK:n vapaaehtoistehtäviin vuodesta 1974. Vapaaehtoisia sijoitetaan Suomen kahdenvälisen yhteistyön kumppanimaissa sijaitsevien järjestöjen maatoimistoihin sekä muihin kehitysmaihin, joissa monenkeskiset järjestöt toimivat täydentäen kahdenvälistä kehitysyhteistyötä.

Lähtökohtaisesti vapaaehtoistoiminnan suunnittelusta ja hallinnoinnista vastaa ulkoministeriön YK:n kehitys- ja innovaatiokysymysten yksikkö, joka Suomen kehityspoliittiset tavoitteet huomioiden identifioi rahoitettavien tehtävien tehtävänkuvat ja sijaintipaikat yhteistyössä ministeriön muiden yksiköiden ja edustustojen sekä kansainvälisten järjestöjen kanssa. 

UN Volunteer -tehtävän toimikauden pituus on lähtökohtaisesti kaksi vuotta, mutta tehtävässä menestyminen mahdollistaa myös kolmannen vuoden. UNV toimii koko toimikautensa samassa kohteessa. Vapaaehtoiset eivät saa varsinaista palkkaa, mutta heille maksetaan kuukausittainen kulukorvaus (Living Allowance).

Lisäksi ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikkö (POL-10) on rahoittanut vuodesta 2017 lähtien YK:n vapaaehtoistehtäviä siviilikriisinhallinnan määrärahalla rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan liittyviin tehtäviin. Tehtävät valitaan siviilikriisinhallinnan kriteerien sekä hallitusohjelman ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon painopistealueiden mukaisesti. 

Siviilikriisinhallintamäärärahalla rahoitetaan pääsääntöisesti vain Youth UNV -tehtäviä, missä ikäraja on 18 - 29 vuotta. Näissä tehtävissä toimikausi on korkeintaan kaksi vuotta.

YK:n vapaaehtoiset voivat hakea myös YK:n apulaisasiantuntija- (JPO) tai SARC -tehtäviin edellyttäen, että aiempi vapaaehtoistoimikausi (vähintään kaksi vuotta) on kokonaisuudessaan suoritettu. 

Youth UNV tehtävässä riittää yhden vuoden toimikausi kelvollisuuden täyttymiseksi.

Edellytykset

Hakijalta edellytetään Suomen kansalaisuutta, korkeakoulututkintoa ja vähintään kolmen vuoden työkokemusta alalta, suomen tai ruotsin kielen taitoa sekä erinomaista suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa. Muu kielitaito on eduksi. Osa Suomessa suoritetusta koulutuksesta ja työkokemuksesta katsotaan myös eduksi. UN Volunteer -tehtävän alaikäraja on 27 vuotta, yläikärajaa ei ole.

Lisätietoa:

YK:n vapaaehtoistoiminnasta (englanniksi)(Linkki toiselle web-sivustolle.)

International UN Volunteer Handbook, Conditions of Service(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

UNV partnering with Finland(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Valmennuskurssit kehitysyhteistyötehtäviin lähteville

Vapaaehtoistehtäviin valitut henkilöt osallistuvat ennen lähtöään ulkoministeriön järjestämälle kehityspolitiikan ja -yhteistyön peruskurssille, jolla tutustutaan Suomen kehityspoliittiseen ohjelmaan ja kehitysyhteistyön muotoihin.

 

 

Tämän sivun sisällöstä vastaa