Varovaisia toiveita elämästä ilman sotaa 

Suomen, Norjan ja Ruotsin Ateenan-suurlähetystöt tekivät yhteismatkan tilapäiselle pakolaisleirille Pohjois-Kreikassa.

Syyrialaiset Mona ja Manel ovat pukeutuneet lämpimästi. Vaikka päivä on aurinkoinen, ovat lämpötilat öisin vielä pakkasen puolella. Kuva: Johanna Unha-Kaprali

Lasten värikkäitä piirustuksia on rivissä kymmeniä. Aurinkoisia vuoristomaisemia ja kuvia hymyilevistä perheistä. Pakolaisleirejä ja ihmisiä teltoissa. Tunnistan Afganistanin ja Kurdistanin liput. Niitä ovat piirtäneet monet.

Olemme Idomenin tilapäisellä pakolaisleirillä Kreikan ja Makedonian (EJTM) rajalla. Lähdimme matkaan nähdäksemme, millaiset paikalliset olosuhteet todellisuudessa ovat. Matkaa on tehty muutaman tunnin ajan, ensin lentäen Ateenasta Thessalonikiin ja sieltä vuokra-autolla kohti pohjoista. Yhteydet ovat hyvät, tie on kunnossa. Myös busseja kulkee päivittäin useita.

Ei ihme, että lähes kaikki Kreikkaan saapuvat turvapaikanhakijat matkaavat kohti Keski- ja Pohjois-Eurooppaa juuri tätä kautta.

Makedonia (EJTM) on pystyttänyt Kreikan-vastaiselle rajalleen piikkilanka-aidan, jota vahvistettiin hiljattain. Kuva: Johanna Unha-Kaprali

Tammikuun 2015 jälkeen Kreikkaan on saapunut yli 940 000 siirtolaista vailla asianmukaisia matkustusasiakirjoja. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n arvioiden mukaan 99 prosenttia heistä jatkaa matkaansa eteenpäin.

Vain ani harva hakee turvapaikkaa Kreikasta.

Odotusajat vaihtelevat tunneista päiviin

Idomenin leirillä kauttakulun volyymi on helppo ymmärtää.

Edellisviikolla rajanylitystä odotti leirillä ja läheisellä Polykastron huoltoasemalla yhteensä jopa 7 000 henkilöä. Tänään odottajia on 500.

Vaihtelu johtuu makedonialaisviranomaisten toiminnasta. Välillä portit aukeavat, välillä ne pysyvät kiinni tunteja. Läpi pääsevät vain Afganistanista, Irakista ja Syyriasta paenneet. Ihmisoikeusjärjestöt kuten Human Rights Watch ovat kritisoineet viranomaisten toimintaa voimakkaasti.

UNHCR:n koordinaattori Marie Beriot O'Connell kertoo, että vierailua edeltäneenä yönä rajan yli päästettiin 60 henkilöä 25 minuutin välein. Kuva: Johanna Unha-Kaprali

Odotusaika voi olla mitä vain muutamasta tunnista päiviin. Osa ei pääse jatkamaan matkaa lainkaan, vaan Ateenaan ja Thessalonikiin palaa päivittäin vähintään bussilastillinen ihmisiä.

On kysymysmerkki, mitä heille tapahtuu. Tiedossa on, että osa kokeilee onneaan pimeän tultua leikkaamalla piikkilanka-aitaan aukkoja.

Tästä syystä vartiointia on tehostettu. Rajalle on noussut muutamaa päivää aikaisemmin uusi aita. Myös partiointia on lisätty ja koiria ilmaantunut paikalle.

Joka kolmas Eurooppaan saapuva on tällä hetkellä lapsi

Pääsemme seuramaan rajavartioiden toimintaa.

Vuoroaan odottaa seurue, jossa on muutama aikuinen ja useita lapsia. Lyhyen odottelun jälkeen selviää, etteivät he pääse jatkamaan matkaa. Lapsia ei ole kirjattu dokumentteihin, jotka aikuiset ovat saaneet Kreikkaan saavuttuaan. On epäselvää, ovatko kaikki lapset perheenjäseniä. Heidät ohjataan paikalliselle poliisilaitokselle selvittämään asiaa.

Pieniä lapsia on huomattavasti aiempaa enemmän. Pelastakaa lapset on järjestänyt heille ajanvietettä. Kuva: Johanna Unha-Kaprali

Idomenin leirillä on todella paljon lapsia. Järjestöt ovat raportoineet, että tällä hetkellä joka kolmas Eurooppaan meriteitse saapuja on lapsi. Se on helppoa uskoa. Jos viime syksynä valtaosa turvapaikanhakijoista oli nuoria miehiä, on tilanne nyt muuttunut. 

Meille kerrotaan, että myös raskaana olevia naisia on aiempaa enemmän. Pelkästään viimeisen kahden viikon aikana seitsemän naista on ohjattu synnyttämään paikalliseen sairaalaan.

Tarjolla yösija ja ruokaa

Leiri on ollut täällä lähes vuoden. Sen pystytti maaliskuussa 2015 humanitaarinen avustusjärjestö MSF, mutta sittemmin johtoroolin on ottanut UNHCR. Vahva läsnäolo on myös kansalaisjärjestö Praksiksella, joka vastaa logistiikasta.

Virallisesti toiminnasta vastaavat Kreikan viranomaiset, mutta käytännössä vain poliisi on edustettuna paikan päällä. Järjestöt kertovat yhteistyön sujuneen mutkattomasti.

Idomenin tilapäinen pakolaisleiri Kreikan ja Makedonian (EJTM) rajalla. Kuva: Johanna Unha-Kaprali

Talviasuttavia telttoja on seitsemän. Kauttakulkumatkalla olevat saavat täällä yösijan, ruokaa ja tarvikkeita. Myös kännykän saa ladattua ja nettikin löytyy. Vapaaehtoisia työntekijöitä on ollut helppo rekrytoida, ja kreikkalaiset ovat myös lähettäneet leiriin runsaasti tavaraa lahjoituksina.

Puhtaita vaatteita jaetaan parhaillaan teltassa, jonka edessä on ruuhkaa.

Afganistanilainen pieni poika sovittaa jalkaansa punaisia housuja. Ne ovat liian lyhyet. Hän saa pinkit kumisaappaat, ja enää lahkeiden pituutta ei huomaa kukaan. Poika hymyilee.

Matka kohti turvallisempaa tulevaisuutta jatkuu pian.

Teksti ja kuvat: Johanna Unha-Kaprali

 

Ateenassa työskentelevä lähetystösihteeri Johanna Unha-Kaprali vieraili tilapäisellä pakolaisleirillä Pohjois-Kreikassa yhdessä pohjoismaisten kollegoiden kanssa 12. helmikuuta 2016. Tällä hetkellä Kreikan ja Makedonian (EJTM) raja-alueella tuhannet ihmiset odottavat pääsyä rajan yli Länsi-Balkanin maiden kiristettyä linjauksiaan. Suomen Ateenan-suurlähetystö seuraa tilannetta.

flyttningsrörelse