Sisältö, joissa tagi Sisältötyypit.
Ajankohtaista
-
17.11.2022
Nepalissa saatu aikaan merkittäviä kehitysyhteistyötuloksia
Nepal on ollut Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyökumppani jo 1980-luvulta lähtien. Pitkäjänteisen kehitysyhteistyön tuella köyhyys on vähentynyt, lukutaito lisääntynyt ja puhdasta vettä on nyt lähes kaikkien saatavilla, kertoo Suomen Nepalin-suurlähettiläs Riina-Riikka Heikka.
Uutiset -
15.11.2022
Kehityspoliittinen selvitys kansalaisyhteiskuntien vahvistamisesta julkaistu
Kansalaisyhteiskuntien vahvistaminen on tärkeä tavoite Suomen kehityspolitiikassa ja keino saavuttaa muita kehityspoliittisia tavoitteita.
Uutiset -
15.11.2022
Kuka päättää vammaisten seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista?
Ulkoministeriö, YK:n seksuaali- ja lisääntymisterveysjärjestö UNFPA, Väestöliitto ja Vammaiskumppanuus järjestävät vammaisten ihmisten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia käsittelevän keskustelutilaisuuden 17.11. ulkoministeriössä.
Uutiset -
11.11.2022
Kehityspolitiikkaa journalisteille – haku auki vuoden 2023 Kehitysakatemiaan
Ulkoministeriö järjestää tammikuussa 2023 journalisteille tarkoitetun kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön perehdytysohjelman. Kehitysakatemiaan kuuluu matka Keniaan. Lisäksi 1-2 toimittajalla on mahdollisuus vierailla myös Somaliassa. Hakukierros on auki 11.-30.11.2022.
Uutiset -
10.11.2022
Mosambik käänteen äärellä
Mosambikilla on luonnonvaroja, maataloudelle suopea ilmasto ja erinomainen sijainti. Maan tulevaisuus riippuu paljon siitä, pystyykö se tarjoamaan nuorelle väestölleen hyvää koulutusta ja elannon tuovaa työtä, sanoo Suomen Mosambikin suurlähettiläs Anna-Kaisa Heikkinen.
Uutiset -
9.11.2022
Maailmanpankin opetusalan asiantuntijat vierailivat Suomessa
Ulkoministeriö rahoittaa kehitysyhteistyövaroista Maailmanpankin opettajien täydennyskoulutus –ohjelmaa ”Coach”, jonka asiantuntijat vierailivat Suomessa 7.-8.11.2022.
Uutiset -
4.11.2022
Kriisinhallinta NYT -tapahtumassa tutustutaan konfliktinratkaisuun ja rauhan rakentamiseen
Ulkoministeriö järjestää yhdessä kumppaneidensa kanssa kriisinhallintaa ja rauhanrakentamista esittelevän Kriisinhallinta NYT -tapahtuman tiistaina 29. marraskuuta 2022 Katajanokan Wanhassa Satamassa. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, ei ennakkoilmoittautumista.
Uutiset -
4.11.2022
Valtionavustukset Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin ja kansainvälisiin sitoumuksiin liittyvään kansalaisjärjestötoimintaan vuonna 2023
Ulkoministeriö avaa haettavaksi valtionavustukset valtion vuoden 2023 talousarvioesityksen momentille 24.90.50 (Eräät valtionavut).
Uutiset -
4.11.2022
Valtionavustukset Eurooppa-tiedottamiseen haettavana vuodelle 2023
Valtionavustusten haku Eurooppa-tiedottamiseen on avattu kansalaisjärjestöille. Avustusten tavoitteena on EU-tietouden lisääminen. Haku on avoinna 4.11.–2.12.2022.
Uutiset -
3.11.2022
Ulkoministeriön hakukierros kansainvälisille kansalaisjärjestöille
Ulkoministeriö on avannut kansainvälisille kansalaisjärjestöille (INGO) suunnatun haun. Hakukierroksen painopisteet ovat: seksuaali- ja lisääntymisterveys sekä näiden teemojen oikeudet, vero-oikeudenmukaisuus ja läpinäkyvyys sekä lasten ja nuorten ruokaturvan vahvistaminen. Hakukierros päättyy 30.11.2022.
Uutiset -
3.11.2022
Suora verkkolähetys: Tiedotustilaisuus ajankohtaisista Nato-asioista
Ulkoministeriön johtaman työryhmän valmistelema Suomen liittymistä Natoon koskeva hallituksen esitysluonnos on 3. marraskuuta 2022 lähetetty lausuntokierrokselle. Katso suora verkkolähetys tiedotustilaisuudesta klo 14.15 alkaen.
Uutiset -
3.11.2022
Kenia vältti vaaliväkivallan ja on nyt uuden edessä
Suomen Nairobin-suurlähettilään Pirkka Tapiolan mukaan Kenia johtaa itäisen Afrikan taloudellista ja alueellista kehitystä. Kenia on nyt uuden edessä historiallisen rauhallisten presidentinvaalien jälkeen.
Uutiset -
2.11.2022
Suora verkkolähetys: Pohjoismaisten ulkoministerien tiedotustilaisuus
Pohjoismaiden neuvosto kokoontuu Helsingissä tällä viikolla. Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu ulkoministerien kuulemistilaisuuteen neuvoston täysistunnossa sekä Pohjoismaiden ulkoministerien N5-kokoukseen 2. marraskuuta. Katso suora verkkolähetys tiedotustilaisuudesta klo 13.15 alkaen.
Uutiset -
28.10.2022
Uusi sivuakkreditointi Ruandaan
Tasavallan presidentti määräsi esittelyssään 28. lokakuuta yhden sivuakkreditoinnin.
Uutiset -
27.10.2022
Elämää muurien takana Palestiinalaisalueella
Israelin miehittämällä Palestiinalaisalueeella asuu yli viisi miljoonaa ihmistä: kolme Länsirannalla ja kaksi Gazassa. Palestiinalaisalueella kytee nuorten turhautuminen niin miehitykseen kuin omaan hallintoonsa.
Uutiset -
27.10.2022
Mitä on feministinen ulkopolitiikka?
Yhä useampi maa ympäri maailman kutsuu ulkopolitiikkaansa feministiseksi. Aiheesta on käyty keskustelua myös Suomessa. Ulkoministeri Pekka Haavisto kutsuu koolle kansainvälisen konferenssin tasa-arvoa edistävästä ulkopolitiikasta marraskuussa Säätytalolle Helsinkiin.
Uutiset -
25.10.2022
Innovaatiokeskukset tuovat opetusteknologian osaksi kehittyvien maiden opetusta
YK:n lastenjärjestö Unicefin pääjohtaja Catherine Russell perehtyi Suomen-vierailullaan Unicefin oppimisen ja innovatiivisen rahoituksen keskusten toimintaan. Innovaatiokeskukset aloittivat toimintansa alkuvuodesta Helsingissä.
Uutiset -
25.10.2022
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan valtionavustukset vuodelle 2023 haettavana marraskuussa 2022
Ulkoministeriö avaa haettavaksi valtionavustukset kansalaisjärjestöjen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksiin ja kansainvälisiin sitoumuksiin liittyvään toimintaan vuodelle 2023. Haku on auki 4.–25.11.2022. Hakuohjeet ja -lomakkeet julkaistaan haun avautuessa ulkoministeriön verkkosivuilla.
Uutiset -
24.10.2022
Eurooppatiedotus mukana Helsingin Kirjamessuilla
Helsingin kirjamessut pidetään Helsingin Messukeskuksessa 27.–30. lokakuuta. Ulkoministeriön Eurooppatiedotus tarjoaa osastolla 6k1 tietoa ajankohtaisista EU-kysymyksistä sekä valikoiman maksuttomia julkaisuja. Ulkoministeri Pekka Haavisto vierailee osastolla lauantaina 29.10. Lisäksi osastolla voi osallistua Eurooppa-aiheiseen tietovisaan, jonka palkintoina arvotaan lahjakortteja kirjakauppaan.
Uutiset -
21.10.2022
Suora verkkolähetys: Ruotsin ulkoministerin Tobias Billströmin ja ulkoministeri Haaviston tiedotustilaisuus
Ulkoministeri Pekka Haavisto tapaa Ruotsin ulkoministerin Tobias Billströmin Helsingissä 21. lokakuuta. Katso suora verkkolähetys tiedotustilaisuudesta klo 14.40 alkaen.
Uutiset -
20.10.2022
Vastuullisen liiketoiminnan tietoa yrityksille eri maista
Joukko Suomen edustustoja maailmalla on julkaissut napakkaa vastuullisen liiketoiminnan tietoa omista kohdemaistaan. Raporttien tavoitteena on tarjota yrityksille helposti ymmärrettävää tietoa kunkin maan toimintaympäristöstä liittyen esimerkiksi työelämän oikeuksiin, ympäristön suojeluun ja lapsityövoiman yleisyyteen. Raportit ovat saatavilla Team Finlandin Market Opportunities -verkkopalvelussa.
Uutiset -
17.10.2022
Eurooppa-tiedottamisen valtionavustukset vuodelle 2023 haettavana marraskuussa
Ulkoministeriö avaa marraskuussa 2022 haettavaksi valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen vuodelle 2023. Haku on auki 4.11.–2.12.2022. Hakuohjeet ja -lomakkeet julkaistaan haun avautuessa ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen verkkosivuilla. Eurooppatiedotus järjestää kansalaisjärjestöjen edustajille infotilaisuuden hakukierroksesta tiistaina 8.11.2022.
Uutiset -
17.10.2022
Kansainvälisen kouluruokakoalition ministerikokous järjestetään Helsingissä
Kansainvälisen kouluruokakoalition ministerikokous järjestetään Helsingissä 18. lokakuuta. Suomi toimii Ranskan kanssa puheenjohtajana kansainvälisessä kouluruokakoalitiossa, joka edistää kouluruokailua globaalisti.
Uutiset -
14.10.2022
Sivuakkreditoinnit Itä-Timoriin ja Libyaan
Tasavallan presidentti määräsi esittelyssään 14. lokakuuta kaksi sivuakkreditointia.
Uutiset -
13.10.2022
Myanmarissa edistetään rauhaa ja demokratiaa hauraassa tilanteessa
Myanmarissa viime vuonna tapahtunut sotilasvallankaappaus järkytti kansaa ja pysäytti maan positiivisen kehityksen. Suomen Myanmarin-edustuston päällikkö Pekka Shemeikka näkee kriisistä huolimatta 55 miljoonan asukkaan maassa ja ihmisissä runsaasti potentiaalia, mikäli sotilaallisesta konfliktista onnistutaan löytämään uskottava ulospääsy.
Uutiset -
11.10.2022
UNFPA:n kuvakampanjassa kuuluu vammaisten ääni
YK:n seksuaali- ja lisääntymisterveysjärjestön UNFPA:n, ulkoministeriön ja Väestöliiton Wanted-kuvakampanjassa ääneen pääsevät vammaiset ihmiset ympäri maailmaa. Vammaiset tytöt ja naiset ovat usein erityisessä riskissä joutua syrjityiksi.
Uutiset -
10.10.2022
Kansainvälisen oikeuden toimikunta edistää sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä
Kansainvälinen järjestelmä ei toimisi ilman kansainvälistä oikeutta. Kansainvälisen oikeuden toimikunta on yksi YK:n vanhimpia erityiselimiä, jossa on valmisteltu suuri osa kansainvälisiä suhteita koskevasta oikeussäännöstöstä. Toimikunnan työllä on ollut iso merkitys oikeusvaltionperiaatteen ja oikeudenmukaisuuden edistämisessä kansainvälisesti.
Uutiset -
7.10.2022
Afrikan sarven kuivuudessa kisataan kelloa vastaan – ”Auttakaa meitä nyt”, vetoavat humanitaarisen avun johtajat
Afrikan sarvessa kärsitään historiallisesta kuivuudesta, joka uhkaa miljoonia ihmishenkiä. Rahaa tarvitaan kiireellisesti sekä hätäapuun että pidemmän aikavälin ratkaisuihin. Myös Suomi on lisännyt tukea alueelle.
Uutiset -
6.10.2022
Hätäapu Afganistaniin jatkuu
Suomen Afganistanin-edustuston päällikön Heli Kanervan työ on haasteita täynnä. Äärijärjestö Taliban otti vallan elokuussa 2021, jonka jälkeen Afganistanissa käynnistyi valtava evakuointioperaatio. Epävakaassa tilanteessa Suomi tukee ihmisoikeuksien ja hädässä olevien afganistanilaisten perustarpeiden toteutumista. Keskiössä on tyttöjen ja naisten oikeuksien ja aseman turvaaminen.
Uutiset -
30.9.2022
-
30.9.2022
Tasavallan presidentti on määrännyt uusia sivuakkreditointeja
Tasavallan presidentti määräsi esittelyssään 30. syyskuuta useita sivuakkreditointeja.
Uutiset -
30.9.2022
-
27.9.2022
Kauppapolitiikka: Venäjän kokoinen aukko
Venäjän poistuminen kauppakumppanien joukosta vaikuttaa ihmisten ja yritysten elämään monin tavoin.
Uutiset -
22.9.2022
Kansalaisyhteiskunnan viestit tärkeä osa Suomen valmistautumista YK:n ihmisoikeusneuvoston syksyn istuntoon
Kansalaisyhteiskunnan edustajat kokoontuivat syyskuun alussa Merikasarmille keskustelemaan ulkoministeri Pekka Haaviston kanssa Suomen tavoitteista ja painopisteistä YK:n ihmisoikeusneuvoston 51. istunnossa. Ulkoministerin johdolla pidetyt kuulemistilaisuudet ihmisoikeusneuvoston istuntojen alla ovat kiinteä osa Suomen jäsenyyskauden valmistautumista.
Uutiset -
22.9.2022
Suomi tukee tasa-arvoa edistävää teknologiaa
Suomi tukee teknologian ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseen suuntautuvia kehitysyhteistyöhankkeita eri puolilla maailmaa.
Uutiset -
21.9.2022
Pakkotyöllä tuotetut tavarat halutaan kieltää EU:n markkinoilla
Euroopan komissio ehdottaa sääntelyä pakkotyön tehokkaaksi torjumiseksi. Komission mukaan ei ole hyväksyttävää, että eurooppalaisiin kauppoihin päätyy tavaraa, joka on teetetty työntekijöitä uhkailemalla tai pakottamalla. Ulkoministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö järjestävät asiasta sidosryhmäkuulemisen 29. syyskuuta.
Uutiset -
19.9.2022
YK:n korkean tason viikko on kansainvälisten suhteiden ilmapuntari
Maailman johtajat kokoontuvat jälleen Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen korkean tason osuuteen New Yorkissa. Korkean tason viikko tarjoaa Suomelle mahdollisuuden vahvistaa kumppanuussuhteita, korostaa YK:n ja monenkeskisen yhteistyön merkitystä globaaliongelmien ratkaisussa sekä tuoda esiin Suomelle ulko- ja turvallisuuspoliittisesti tärkeitä teemoja.
Uutiset -
19.9.2022
Ilmastokysymykset ovat myös turvallisuuspoliittisia kysymyksiä
”Kilpailu luonnonvaroista on monessa paikassa merkittävä konfliktien lähde. Näin itse Ugandassa, miten merkittävästi ilmastonmuutos ja luontokato jo vaikuttavat ihmisten elämään”, kertoo Anna Merrifield, joka on aloittanut vastaperustetun ulkoministeriön ilmasto- ja ympäristödiplomatian yksikön päällikkönä.
Uutiset -
15.9.2022
Hallituksen esitystä Suomen liittymiseksi Natoon valmistellaan ulkoministeriön johdolla
Valtioneuvosto asetti tänään työryhmiä valmistelemaan hallituksen esityksen Suomen liittymiseksi Natoon. Koordinaatioryhmää johtaa ulkoministeriön valtiosihteeri Jukka Salovaara, oikeudellisia asioita käsittelevää alatyöryhmää UM:n oikeuspäällikkö Kaija Suvanto ja resursseja sekä tietoturvallisuutta käsittelevää alatyöryhmää UM:n hallintojohtaja Pirjo Tulokas.
Uutiset -
15.9.2022
Suomelta sitoumuksia demokratian ja oikeusvaltion edistämiseen
Suomi on tehnyt sitoumuksia demokratian, ihmisoikeuksien ja korruption vastaisen työn ja tasa-arvon edistämiseen osana kansainvälistä demokratiahuippukokousta.
Uutiset -
15.9.2022
Luonnonvarojen reilu käyttö tukee demokratiaa Mosambikissa
Nesteytettyä maakaasua, kultaa, jalokiviä ja grafiittia - lista eteläisen Afrikan rannikolla sijaitsevan Mosambikin luonnonvaroista on pitkä ja vaikuttava. Suomi on tukenut vuodesta 2017 alkaen Mosambikin parlamentin ja alueparlamenttien työtä kaasu- ja kaivannaisteollisuudesta saatavien tulojen reilun käytön edistämiseksi.
Uutiset -
14.9.2022
Evaluointi: Suomen humanitaarinen apu vastaa hyvin hädänalaisten tarpeisiin
Riippumattoman evaluoinnin mukaan Suomen humanitaarinen apu vastaa hädässä olevien tarpeisiin ja Suomi on myös onnistunut edistämään sukupuolten tasa-arvoa ja vammaisten henkilöiden oikeuksia. Moitteita tulee muun muassa alimitoitetusta henkilöstömäärästä ja hallinnon jäykkyydestä.
Uutiset -
14.9.2022
Mandariineja, saippuaa ja tyrnimehua – kehitysyhteistyöstä buustia yrittäjyydelle Nepalin Kaukolännessä
Nepalissa syksyllä päättyvä Kaukolännen vesivarainhoitohanke onnistui tavoitteessaan vähentää köyhyyttä. Samalla kun kehitysyhteistyöllä parannettiin veden saatavuutta, edistettiin myös taloudellista toimeentuloa ja yrittäjyyttä.
Uutiset -
13.9.2022
Vesihanke Nepalissa paransi naisten, tyttöjen ja syrjittyjen dalitien asemaa
Vesivarainhoitohanke Nepalin Kaukolännessä onnistui parantamaan naisten, tyttöjen ja vähemmistöjen oikeuksia sekä toimeentuloa. Kehitysyhteistyöllä vaikutettiin useisiin tasa-arvokysymyksiin.
Uutiset -
13.9.2022
Vesihanke Nepalissa paransi satojen tuhansien ihmisten elämää
Vesivarainhoitohanke Nepalin Kaukolännessä toi vuosina 2006–2022 puhtaan veden yli 600 000 ihmiselle. Samalla se edisti terveyttä ja ruokaturvaa, naisten ja vähemmistöjen oikeuksia sekä taloudellista toimeentuloa.
Uutiset -
9.9.2022
Suurlähettiläs Pakistaniin, sivuakkreditointeja ja valtuutuksia
Tasavallan presidentti määräsi esittelyssään 9. syyskuuta uuden suurlähettilään Pakistaniin sekä useita sivuakkreditointeja ja valtuutuksia.
Uutiset -
1.9.2022
Ennakkotieto hausta YK-taustaisten kansalaisjärjestöjen toiminta-avustuksille vuosille 2023–2024
Ulkoministeriö avaa syyskuussa 2022 hakukierroksen suomalaisten YK-taustaisten kansalaisjärjestöjen toiminta-avustuksille vuosille 2023–2024. Haku on käynnissä 30.9.–14.11.2022. Hakuilmoitus julkaistaan haun avautuessa ulkoministeriön verkkosivuilla. Myönnettävä avustus on osa kansalaisyhteiskunnan kehitysyhteistyöhön suunniteltua kehitysyhteistyömäärärahaa.
Uutiset -
1.9.2022
Aavikoituminen tuuppaa muuttovirrat liikkeelle
Aavikoituminen on hedelmällisen maan kuivumisen ja köyhtymisen ja aiheuttama viheliäinen prosessi, joka lopulta pilaa maan tuottokyvyn kokonaan. Maan muuttuminen viljelykelvottomaksi on myös keskeinen tekijä Afrikan ja Lähi-idän maiden muuttoliikkeiden taustalla.
Uutiset -
1.9.2022
Ennakkotieto hausta suomalaisten kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeille vuosille 2023–2024
Ulkoministeriö avaa syyskuussa 2022 hakukierroksen kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden tukemiseen (VGK-tuki) vuosille 2023–2024. Haku on käynnissä 30.9.–14.11.2022. Hakuilmoitus julkaistaan haun avautuessa ulkoministeriön verkkosivuilla.
Uutiset -
1.9.2022
Asiakirjojen laillistamisen asiakaspalvelu avautuu
Asiakirjojen laillistamisen asiakaspalvelu avautuu 12. syyskuuta pitkän koronatauon jälkeen.
Uutiset