Ulkoministeri Soini Kroatiaan

Ulkoministeri Timo Soini vierailee 3.9. Kroatiassa, jossa hän tapaa ulko- ja eurooppaministeri Marija Pejčinović Burićin ja pääministeri Andrej Plenkovićin.

Tapaamisissa keskustellaan Suomen ja Kroatian kahdenvälisistä suhteista sekä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Lisäksi keskeisessä asemassa vierailulla on Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajuus, joka siirtyy Kroatialta Suomelle tämän vuoden marraskuussa.

Suomea ja Kroatiaa yhdistää myös tuleva EU-puheenjohtajuusyhteistyö. Kroatian EU-puheenjohtajuuskausi alkaa 1.1.2020 heti Suomen jälkeen. Merkittävä osa kauden sisällöstä muodostuu trio-ohjelmasta, jota Suomi työstää parhaillaan yhdessä Romanian ja Kroatian kanssa. EU-puheenjohtajuuskoordinaatio Kroatian kanssa voi tarjota myös muita yhteistyömahdollisuuksia. Erityisesti taloudellista yhteistyötä ja investointeja halutaan edelleen kehittää useilla sektoreilla.

Euroopan neuvosto on 47 jäsenmaan järjestö, jonka perustehtävä on ihmisoikeuksien, moniarvoisen demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen turvaaminen ja kehittäminen.

Lisätietoja: Katja Kalamäki, ulkoministerin diplomaattiavustaja, puh. 0295 351 518 ja Unna Mustalampi, vastuuvirkamies, Kaakkois-Euroopan yksikkö, puh. 0295 350 271.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.