Suomi tukee vammaisten oikeuksien toteutumista Syyriassa

Suomi antaa YK:n kehitysohjelma UNDP:lle neljä miljoonaa euroa vammaisten ja vammautuneiden siviileiden kuntouttamiseen, elinkeinojen tukemiseen ja vammaisiin kohdistuvien asenteiden muovaamiseen Syyriassa. Rahoitus on jatkoa Suomen aiemmalle vastaavalle tuelle.

Vammaiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, sillä he kohtaavat usein paitsi fyysisiä rajoitteita myös ennakkoluuloja. Myöskään lainsäädäntö ja julkiset palvelut eivät huomioi vammaisten oikeuksia riittävästi. Vammaisten ja vammautuneiden aseman parantaminen edellyttää kokonaisvaltaista ajattelua.

”Vammaiset ja vammautuneet siviilit kantavat Syyrian sodan suurinta taakkaa. Sadat tuhannet ovat menettäneet terveytensä, halvaantuneet tai menettäneet raajojaan. Samalla heiltä on usein viety mahdollisuus työssäkäyntiin ja sen myötä ihmisarvo. Suomi haluaa auttaa heikoimmassa asemassa olevia sodan uhreja ja tukea heidän osallisuuttaan yhteiskuntaan”, sanoo Suomen Beirutin-suurlähettiläs Tarja Fernández.

YK:n arvioiden mukaan jopa 2,8 miljoonaa syyrialaista kärsii jonkinasteisesta vammautumisesta. Pelkästään ihmisiä, joiden raajoja on jouduttu amputoimaan, on arviolta yli 400 000.

UNDP:llä on eri puolilla Syyriaa viisi vammaisten kuntouttamista ja elinkeinoja edesauttavaa keskusta, joista neljä toimii Suomen rahoituksella. Hankkeella pyritään parantamaan myös vammaisille tarjottavia julkisia palveluita ja vaikuttamaan asenneilmastoon tiiviissä yhteistyössä aluehallintojen paikallisviranomaisten kanssa.

Lisätietoja: Suomen Beirutin-suurlähettiläs Tarja Fernández, puh. +961 121 8860 ja Syyrian vakauttamistuen vastuuvirkamies Matti Karvanen, puh. 0295 351 806.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi