Suomi korotti Myanmarin matkustustiedotteen tasoa

Tilanne Myanmarissa on muuttunut erittäin huolestuttavaksi asevoimien kaapattua vallan 1. helmikuuta 2021. Suomi nosti yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa matkustustiedotteen tasolle ”Poistu maasta välittömästi” maanantaina 29.3.2021.

Myanmarin armeija ja poliisi ovat vastanneet väkivaltaisesti laajoihin vallankaappausta vastustaviin mielenosoituksiin. Väkivalta on kiihtynyt ja koventunut viimeisten viikkojen aikana. Satoja ihmisiä on menehtynyt ja tuhansia loukkaantunut. Myös pidätettyjen määrä liikkuu tuhansissa. Niin protestit kuin armeijan tukahduttamistoimet ovat pääosin siirtyneet kaupunkien pääkaduilta asuinalueille. Vallankaappausta vastustavat tahot ovat niin ikään käyttäneet enenevissä määrin voimatoimia turvallisviranomaisia vastaan.

Tilanne on vaarallinen myös maassa oleskeleville ulkomaalaisille. Riski joutua sivulliseksi uhriksi on merkittävästi kasvanut. Laajojen lakkojen vuoksi monet yhteiskunnan toiminnot ovat heikentyneet. Pankkisektori ja julkinen terveydenhuolto toimivat hyvin vajaalla kapasiteetilla ja tavaran maahantuonti on lähes pysähdyksissä. Suomi on tuominnut jyrkästi vallankaappauksen ja vaatii paluuta demokratiaan. Armeijan aseettomiin ihmisiin kohdistama väkivalta on täysin tuomittavaa.

Myanmarin COVID-19 -tartuntatilanteesta ei ole saatavilla luotettavaa tietoa, sillä testaaminen on lähes kokonaan keskeytynyt. Maasta poistuville koronatestin tekeminen on vielä ollut mahdollista.

Suomen Yangonin-suurlähetystö on ollut yhteydessä maassa oleviin suomalaisiin ja neuvonut heitä maasta poistumisessa. Suurlähetystö seuraa tilannetta aktiivisesti.


Lisätietoja:

Antti Putkonen, yksikönpäällikkö, Konsuliasioiden yksikkö, Ulkoministeriö p. +358 0295 350 126

Annika Rautiainen, Konsulipalvelu- ja hallintovastaava, Suomen suurlähetystö Yangon, p. +95 9 765 415 448