Ministeri Virolainen Israeliin, Palestiinalaisalueelle ja Jordaniaan

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen vierailee Israelissa, Palestiinalaisalueella ja Jordaniassa 5.-10.5.2018. Ministeri tutustuu alueen humanitaariseen tilanteeseen ja vahvistaa Suomen kauppasuhteita sekä kahdenvälistä yhteistyötä.

Israelissa ministeri Anne-Mari Virolainen edistää Suomen ja Israelin kahdenvälistä kaupallista yhteistyötä, painopisteenä ovat innovaatiot ja startup-toiminta. Israel on Suomen kolmanneksi suurin kauppakumppani Lähi-idässä. EU taas on Israelin suurin kauppakumppani. Ministerin delegaatiossa on mukana Business Finlandin pääjohtaja Pekka Soini.

”Israelin tiede- ja teknologiaministerin Ofir Akunisin ja pääomasijoittajien tapaamisissa sekä pyöreän pöydän keskustelussa alan toimijoiden kanssa on mahdollista vahvistaa israelilaisten sijoittajien kiinnostusta Suomeen sijoituskohteena”, Virolainen toteaa.

Palestiinalaisalueella ministeri Virolainen vie tapaamisissaan finanssiministeri Shukri Bisharan ja opetusministeri Sabri Saidamin kanssa viestin Suomen tuesta kahden valtion ratkaisulle ja Palestiinan valtionrakennukselle. Suomi tukee erityisesti Palestiinan opetussektoria ja haavoittuvia alueita sekä antaa humanitaarista apua YK:n Palestiinan pakolaisten avustusjärjestö UNRWA:lle, jonka työhön ministeri tutustuu vierailemalla pakolaisleirillä Jerusalemissa.

Jordaniassa ministeri Virolainen tutustuu humanitaariseen ja pakolaistilanteeseen. Hän tapaa suunnittelu- ja kansainvälinen yhteistyöministeri Imad Fakhourin ja vierailee Azraqin pakolaisleirillä tutustuen YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n toimintaan sekä Kirkon ulkomaanavun ja YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin hankkeisiin.

”Tilanne alueella on pitkittyneen Syyrian konfliktin vuoksi erittäin vaikea. Suomi on sitoutunut humanitaarisen avun antamiseen sekä alueen vakauttamisen ja yhteisöjen kantokyvyn tukemiseen. Jordanian ja muiden Syyrian naapurimaiden kestävyys on huomattavasta pakolaisväestöstä johtuen äärimmäisellä koetuksella”, Virolainen muistuttaa.

Jordanian vierailu antaa tilaisuuden myös tuoda esille suomalaisyritysten osaamista erityisesti vesi-, terveys- ja energiateknologiassa. Ministerin kanssa samanaikaisesti maassa vierailee 15 yrityksen delegaatio, jonka on koonnut Business Finlandin kasvuohjelma yhteistyössä ammattikorkeakoulu Karelian kanssa.

Lisätietoja: ulkomaankauppa- ja kehitysministerin erityisavustaja Juha Kirstilä, p. +358 40 552 8200 ja Afrikan ja Lähi-idän osaston osastopäällikkö Leena-Kaisa Mikkola, p. +358 295 351 977.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi