Kehityksen kumppanit -sarja nosti esiin kehitysyhteistyön tekijöitä yrityksistä, järjestöistä ja yliopistoista

Ulkoministeriö järjesti maalis–huhtikuussa yhteistyössä Fingo ry:n ja kauppakamarien kanssa uudenlaisen Kehityksen kumppanit -keskustelusarjan. Sarjan seitsemässä jaksossa tuotiin esiin kehitysyhteistyön tekijöitä eri puolilta Suomea.

Kuvakaappaus, jossa näkyvät puhujat: Emmi Pakkala Pelastakaa Lapset, Mervi Palander GraphoGame, Leena Kaikkonen JAMK, Ari Koivu Liike ry ja ministeri Ville Skinnari.
Kehityksen kumppanit -sarjan Jyväskylän jaksossa puhuttiin kehitysyhteistyön lisäksi koulutusviennistä.

Kehityksen kumppanit -keskustelut välitettiin reaaliajassa ulkoministeriön Twitter- ja Facebook-kanavissa, joissa myös yleisö osallistui keskusteluun. Livekeskustelut keräsivät Twitterissä ja Facebookissa yhteensä lähes 10 000 katsojaa.

Sarjassa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari kiersi virtuaalisesti Suomea ja jututti yritysten, kansalaisjärjestöjen sekä yliopistojen edustajia. Teemoina olivat kehitysyhteistyöhön liittyen energia-ala, innovaatiot, metsäosaaminen, terveysteknologia, koulutus ja ilmastoratkaisut. Lisäksi yksi jakso keskittyi rahoitus- ja kumppanuusmahdollisuuksiin.

Keskustelujen tavoitteena oli päivittää suomalaisten mielikuvaa kehitysyhteistyöstä. Osallistujilla oli keskusteluissa mukana valokuvia, joiden pohjalta he kertoivat työstään ja kokemuksistaan.

”Keskustelut toivat hienosti esille sitä osaamista, mitä suomalaisyrityksillä ja kansalaisjärjestöillä on kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen. Tutkijoiden näkemykset avarsivat kuvaa. Kiertue alleviivaisi, kuinka kestäviä tuloksia saavutetaan vain yhdessä toimimalla”, sanoo kestävän kehityksen ja kaupan viestinnän yksikön päällikkö Ville Cantell.

Useissa puheenvuoroissa todettiin, että kansalaisjärjestöillä on arvokasta kokemusta ja tietoa kehittyvien maiden toimintaympäristöistä.  Yritysten ja järjestöjen kumppanuuksista voivat kaikki hyötyä.

Yritysten edustajat kertoivat arvostavansa Suomen edustustojen työtä maailmalla. Edustustojen arvovaltapalvelut ja kontaktitapahtumat ovat auttaneet hankkeiden alulle saattamisessa. 

Ulkoministeriön Youtube-kanavalle(Linkki toiselle web-sivustolle.) on koottu keskusteluista videotiivistyksiä. Keskustelut löytyvät tallenteina ulkoministeriön Twitter- ja Facebook-kanavilta.