Anne Meskanen EU:n siviilikriisinhallintaoperaation varapäälliköksi Irakiin

Euroopan unioni on nimittänyt ulkoministeriön ulkoasianneuvos Anne Meskasen EUAM Irakin -siviilikriisinhallintaoperaation varapäälliköksi.

Kuvassa Anne Meskanen
Anne Meskanen

Vuonna 2017 perustettu EU:n EUAM Irakin-siviilikriisinhallintaoperaatio (European Union Advisory Mission in support of Security Sector Reform in Iraq) tukee Irakin turvallisuussektorin uudistamista. Operaation mandaattina on neuvonannon keinoin tukea Irakin turvallisuussektorin viranomaisia Irakin turvallisuussektorin uudistuksen (SSR) siviilinäkökohtien johdonmukaisessa täytäntöönpanossa.

EUAM Irak tuottaa asiantuntemusta moninaisista uudistuksen osatekijöistä, kuten terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden sekä rahanpesun ja korruption torjunnasta, rajaturvallisuuden kehittämisestä, suunnittelusta, ihmisoikeuksista, turvallisuuslainsäädännöstä ja henkilöstöhallinnosta. Tavoitteena on siviiliturvallisuussektori, joka on tehokas, hyvän hallinnon periaatteiden mukainen, ihmisoikeuksia kunnioittava ja nauttii kansan luottamusta.

Operaatiossa työskentelee noin 60 kansainvälistä asiantuntijaa. Lisäksi paikallisia työntekijöitä on noin 25. Suomalaisten asiantuntijoiden lukumäärä operaatiossa on 10 henkilöä. Operaation päämaja sijaitsee Bagdadissa. 

Anne Meskasen ehdokkuus ja nimitys ovat jatkoa Suomen johdonmukaiselle politiikalle Irakin tilanteen vakauttamiseksi. Meskasella on laaja kokemus kansainvälisistä tehtävistä. Hän on toiminut aiemmin Suomen suurlähettiläänä Afganistanissa, Kosovon suurlähetystön päällikkönä sekä edustuston päällikön sijaisena Suomen Damaskoksen suurlähetystössä. Lisäksi Meskanen on työskennellyt YK-edustossa New Yorkissa ja Suomen suurlähetystössä Romaniassa. 

Lisätietoja: turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikön päällikkö Sari Rautio, puh. 0295 351 534, ja Anne Meskanen puh. + 964 781 451 6871.