Vietä kanssamme Pohjolan päivää!

Pohjoismaiden ministerineuvosto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Tätä juhlistetaan myös Pohjolan päivänä 23. maaliskuuta viiden teemakeskustelun merkeissä.

Kuvassa piirrettyjä ihmisiä, jotka heiluttavat pohjoismaisia lippuja maskit naamallaan.

Keskusteluissa pureudutaan nyt Suomen puheenjohtajuuskaudella esillä oleviin ajankohtaisiin pohjoismaisiin kysymyksiin tasa-arvon, rajaesteiden, kiertotalouden, ilmaisunvapauden ja kulttuurin aloilla. Keskustelemme siitä mitä Pohjoismaat ovat yhdessä saaneet aikaan ja millainen merkitys pohjoismaisuudella on maidemme keskeisille toimijoille. Miltä Pohjola näyttää tulevaisuudessa?

Ensimmäinen viidestä keskustelusta käsittelee verkkovihaa ja -uhkauksia. Digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvista loukkauksista on tullut pohjoismaissa arkipäivää, ja ne uhkaavat vaientaa ääniä julkisissa verkkoympäristöissä. Digitaalisen väkivallan ja verkkouhkausten tarkastelu sukupuolinäkökulmasta kuuluu sekä Suomen puheenjohtajuuskauden, että Pohjoismaiden neuvoston Hyvinvointi Pohjolassa -valiokunnan toiminnan painopistealueisiin vuonna 2021. Pandemian myötä tämän ajankohtaisen aiheen merkitys on jopa kasvanut. Poliitikot, tutkijat, järjestöt ja pohjoismaalaiset nuoret keskustelevat siitä, miten Pohjoismaat voivat tehdä verkosta turvallisemman ympäristön kaikille.

23. maaliskuuta

Klo 13-14 Miten Pohjoismaat voivat luoda turvallisuutta verkossa(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Ohjelma

Pohjoismainen näkökulma – Thomas Blomqvist, Suomen pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri

Temaattinen ja suomalainen näkökulma – Eva Biaudet, Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja

Verkkoviha Pohjolassa ja Ruotsissa – Lisa Kaati, Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja

Keskustelu

Nina Sandberg, Pohjoismaiden neuvoston hyvinvointivaliokunnan norjalaisjäsen

Hanna Onwen-Huma, Suomen sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston erityisasiantuntija

Opiskelijoiden näkökulma – Touko Niinimäki, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)

Tiivistelmä ja katsaus tulevaan

Ahvenanmaan tasa-arvoministeri Annika Hambrudd

Moderaattorina toimii Annika Damström.

 

Tervetuloa mukaan!