Serbiassa jännittävä vaalikevät
Lähetystöneuvos Vesa Jaakolan kolumni julkaistiin Pohjolan Sanomissa viikolla 11/2008.
Kosovon itsenäistyminen on uusin isku Balkanin perinteisen herrakansan serbien kansalliselle ylpeydelle. Serbian hallitus on tuominnut Kosovon itsenäisyyjulistuksen kovin sanoin. Se on kutsunut suurlähettiläänsä kotiin pois kaikista niistä valtioista, Suomestakin, jotka ovat tuon "laittoman" valtion tunnustaneet.
Kaksi kolmannesta Serbian kansasta on Kosovon itsenäistymisestä samaa mieltä kuin maan hallitus. Tämä lienee pääsyynä pääministeri Vojislav Kostunican päätökselle hajottaa hallituksensa ja parlamentti ja järjestää ennenaikaiset vaalit toukokuussa. Tulossa on todellinen linjavaali: minne vie Serbian tie, länteen vai itään?
Tämä kysymys jakaa serbit nyt kahteen tasavahvaan rintamaan. Kaksi kolmannesta kansasta suhtautuu myönteisesti Serbian mahdolliseen EU-jäsenyyteen. Kyseessä ei ole sama enemmistö, joka tuomitsee Kosovon itsenäistymisen ja sen tunnustajat. Serbian lännettäjiä vastassa on yltiökansallinen liike, jota johtaa Radikaalipuolue. Sen johtaja on Haagin tuomioistuimessa sotarikoksista syytettynä.
Puoluekentässä lännetysrintamaa johtaa Demokraattinen puolue DS. Sen johtaja Boris Tadic valittiin tammivaaleissa niukalla enemmistöllä tasavallan presidentiksi.
Kolmantena päävaihtoehtona Serbian äänestäjille on toukokuun parlamenttivaaleissa tarjolla eronneen pääministerin DSS-puolue. Meneillään olevalla vaalikaudella DSS-johtajisto on poliittisissa linjauksissaan lähestynyt kansallismielistä Radikaalipuoluetta, ei vähiten Kosovo-syistä.
Sen ohella, että puoluejohtajat taistelevat keskenään valta-asemista ja Serbian tulevaisuudesta, kansa seisoo toukokuun vaaleissa vaikuttavalla vedenjakajalla: käännetäänkö valtiolaivan kurssi länteen EU-suuntaan vai jatketaanko itäistä reittiä, majakkana Venäjän valot?
Pian viriävä vaalitaistelu ei varmaan jääkkään vain Serbian sisäiseksi asiaksi. Sekä Euroopan unionilla että Venäjällä tulee olemaan enemmän tai vähemmän näkyvät roolit taistelussa serbien sieluista. Molemmat viritellevät pian seireenilaulujaan Serbian äänestäjien miellyttämiseksi.
Niinpä sen lisäksi, että Serbia on avainvaltio Balkanilla, se on sellainen nyt myös EU - Venäjä -suhteissa. Niissä Kosovon itsenäistäminen oli jo kuin pieni maanjäristys. Kosovo-kysymyksessä Venäjän nykyjohto myötäilee tiukasti Serbian äärikansallisia voimia. Kyse lienee kuitenkin suuremmasta pelistä, jossa Kosovo-kortilla testataan laajemmin länsimaiden ja Venäjän suhteita.
Toukokuun parlamenttivaaleihin käydään Serbiassa siis varsin sekavissa tunnelmissa. Tunnelmalla onkin merkitystä Balkanin poliittisissa oloissa, jossa toimijoita ohjaa toisinaan enemmän tunne kuin järki. Entisen Jugoslavian hajotussodat 1990-luvulla ovat tästä puhutteleva esimerkki. Sotien aloittaja ja häviäjä Slobodan Milosevic ei toiminut järkevästi, vaan vääränlaisen yltiökansallisen tunteen riivaamana.
Hajotussotien seurauksena entisen Jugoslavian kansoista kaikki muut eli sloveenit, kroaatit, bosnialaiset, makedonialaiset, montenegrolaiset ja nyt viimeksi albaanit ovat voittajia ja vain serbit häviäjiä. Jugoslaviassa ja sitä ennen Balkanilla serbit elivät herrakansana yli vuosituhannen ajan. Serbian nykytila on heille suuri trauma ja järkytys, josta toipuminen kestää kauan.
Voisikohan toipuminen alkaa jo ensi toukokuun vaaleista? Parasta terapiaa trauman hoitamiseksi olisi länsimielisten voitto toukovaaleissa ja siitä viriävä yhteistyö EU-kumppaneiden kanssa Balkanin herrakansan liittämiseksi läntiseen arvoyhteisöön.