Olympialaisissa politiikka kuokkavieraana jo kauan
Lähetystöneuvos Vesa Jaakolan kolumni julkaistiin Pohjolan Sanomissa viikolla 14/2008.
Monilla tahoilla on nyt suuri houkutus yrittää politisoida Pekingin kesäolympialaiset. Niiden urheilullinen tunnuslause on perinteen mukaisesti: nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Samat tunnussanat kuvaavat sattumoisin myös kisaisännän Kiinan kehitystä, erityisesti talouskehitystä.
Samaa ei voi sanoa kuitenkaan Kiinan poliittisesta kehityksestä. Tuoreimpina esimerkkeinä sen kehnoudesta ovat valtiojohdon voimatoimet tiibetiläisten mielenosoitusten tukahduttamiseksi ja kiinalaistenkin toisinajattelijoiden vainoaminen. Siksi länsimaissa viritellään jo Pekingin kisojen boikottihankkeita.
Ei olisi ensimmäinen kerta, jos poliittiset kiistat alkaisivat häiritä nyt olympialaisten järjestelyjä ja ehkä itse kisojakin. Niiden historiassa poliittinen ulottuvuus on ollut läsnä jo kauan, antiikin ajoista lähtien.
Ensimmäiset todennetut Olympian kisat järjestettiin jo vuonna 776 ennen ajanlaskumme alkua. Niitä pidettiin neljän vuoden olympiaadien välein 1169 vuoden ajan aina vuoteen 393 asti Olympian stadionilla vanhassa Kreikassa.
Tuolloin Kreikka koostui pienistä kaupunkivaltiosta omine hallitsijoineen. Jo tuolloin kisaisännyydestä syntyi kiistoja ja selkkauksia näiden valtioiden kesken. Lähinnä Olympian kisakenttää sijaitsivat kaupunkivaltioista Elis ja Pisa. Ensi kerran vuonna 668 eaa Pisan diktaattori Argos sotaväkineen valtasi Olympian kentän ja kisaisänyyden Elisin valtiojohdon hallinnasta.
Olympian kisat lakkautettiin vuonna 393 pakanallisina tapahtumina. Ne lakkautti kreikkalaiset valtaansa alistaneista Rooman keisareista Theodosius, kristinuskon fundamentalisti.
Olympialaiset elvytettiin vasta 1500 vuotta myöhemmin nykyaikaiseen muotoonsa. Elvyttämisen aktivistina toimi näkyvimmin ranskalainen aatelismies Pierre de Coubertin. Häntä patrioottina harmitti se, että Ranskan sotaväki kärsi tappion saksalaiselle Preussin armeijalle maiden välisessä sodassa 1870. Hänen mielestään Ranskan nuorukaisten piti alkaa kasvattaa lihasvoimaansa voimistelemalla ja urheilemalla, jotta he sotilaina olisivat entistä parempia maanpuolustajia.
Näin siis olympialaiseen urheiluhenkeen liitettiin jopa kansainvälistä turvallisuuspolitiikkaa - uudenlainen tapa politisoida urheilua. Tosin paroni de Coubertin lisäajatus oli, että kansainvälisissä urheilukilpailuissa nuorukaisten lihasvoima näyttäytyisi jalommalla tavalla kuin sotakentillä.
Joka tapauksessa hänen hankkeensa elvyttää Olympian kisat onnistui ja ensimmäiset nykyaikaiset kesäolympialaiset järjestettiin Ateenassa vuonna 1896.
Sen jälkeen olympialaiset säilyivät ennen muuta urheilutapahtumina puolen vuosisadan ajan. Vasta Melbournen kesäolympialaisissa 1956 nähtiin muutamien maiden boikotteja tuon ajan maailmanpoliittisten selkkausten, Unkarin kansannousun tukahduttamisen ja Suezin kriisin vuoksi.
Siitä lähtien politiikan pukinsorkka on työntynyt olympialaisiin pilaamaan niitä monta kertaa ja monella tavalla. Laajimmat maaboikotit koettiin vuoden 1980 kesäkisoissa Moskovassa ja seuraavissa kisoissa 1984 Los Angelesissa.
Tuolloin kylmän sodan aikaan 65 valtiota ei lähettänyt urheilijoitaan Moskovaan Neuvostoliiton miehitettyä Afganistanin. Poliittisena vastatoimena 15 sosialistimaata boikotoi Yhdysvalloissa järjestettyjä kisoja ja järjesti keskenään "varjo-olympialaiset" kesällä 1984.