Mihin suuntaan Nato kehittymässä?
Lähetystöneuvos Vesa Jaakolan kolumni julkaistiin Pohjolan Sanomissa viikolla 15/2008.
Ensi vuonna lännen sotilasliitto Nato juhlii 60 vuotta kestänyttä toimintaansa länsimaisten elämänarvojen, vapaan markkinatalouden ja muutenkin vapaan maailman puolustajana. Suomi tulee juhliin kutsuvieraana, ei kuitenkaan päivänsankarina. Niitä ovat vain Naton perustajajäsenet vuodelta 1949.
Juhlavuoden ohjelmaa käsiteltiin jo ennakoivasti huhtikuun alussa Bukarestissa pidetyssä Naton huippukokouksessa. Sen päätösjulistuksessa järjestön pysyvä johtoelin velvoitettiin valmistelemaan puolustusliitolle uudenlainen visio toiminnan tarpeista ja tavoitteista vastaamaan uuden vuosisadan haasteisiin. Visiosta tehdään julistus ensi vuoden juhlakokouksessa hyväksyttäväksi.
Mihin suuntaan maailman merkittävimmän sotilasliiton toimintaa aioitaan tästedes kehittää? Bukarestin huippukokouksen päätösasiakirjasta on luettavissa riveiltä ja rivien välistä joitakin ennusmerkkejä.
Uutta Bukaresin julistuksessa Naton moniin aiempiin linjauksiin verrrattuna on monenkeskisen toiminnan arvostaminen ja korostaminen. Se näkyy 50-kohtaisen päätösluettelon useissa painotuksissa. Erityistä merkitystä osoitetaan Naton ja YK-järjestön yhteistyölle.
Tätä korosti osaltaan YK-pääsihteerin Ban Ki-moonin kutsuminen erikoisvieraaksi Bukarestin kokoukseen. Kun YKn ja Naton pääsihteerit Bukarestissa kättelivät, he kouriin tuntuvasti ojensivat toisilleen auttavaa kättä, symbolisesti näin myös yhteistyön näkökulmasta.
Jos YK - Nato -yhteistyötä aletaan toteuttaa myös käytännössä, siitä avautuisi uudenlainen näkymä kansainvälisen turvallisuuden vahvistamiseen. Viisi vuotta Natoa vanhempana järjestönä YK luotiin toisen maailmansodan jälkeen ja sotien karmeat opetukset tuoreessa muistissa maailmanrauhan vaalijaksi ja vahtikoiraksi.
Uudeksi normiksi sodan ja rauhan kysymyksissä peruskirjaan kirjattiin periaate, että valtioilla on oikeus vain puolustussotaan. Hyökkäyssota kiellettiin. Jos jokin valtio kaikesta huolimatta aloittaisi sodan, YKn johdolla ja siunauksella muut valtiot voisivat palauttaa rauhan, myös sotilaallisin keinoin.
Tämä on ylevä tavoite, joka ei ole kuitenkaan maailmanpolitiikan arkielämässä toteutunut. Vain yhden kerran, Irakin hyökättyä Kuwaitiin elokuussa 1990, rauha on palautettu selkkausalueelle oikeaoppisesti YK-peruskirjan säädösten mukaan käyttämällä oikeutettua sotilasvoimaa hyökkääjän nujertamiseksi.
Rauhan palauttamisessa onnistuttiin tuolloin siksi, että YK-käyttöön saatiin riittävästi asevoimaa kyseiseen tehtävään. YK-vahtikoiralle hankittiin tavallaan riittävän suuret ja terävät tekohampaat sen perustyöhön. Muuten YK on ollut paljolti hampaaton suhteissa hyökkäyssodan aloittajiin.
Jos ja kun maailman voimakkain sotilasorganisaatio Nato haluaa nyt YK-yhteistoimintaan kansainvälisen turvallisuuden vahvistamiseksi, tämä avaa uudenlaisen näkymän maailman selkkausten rauhoittamiseksi. Parhaassa tapauksessa Nato lainaisi aina tarpeen tullen YK-toimintaan riittävän tehokkaat sotilaalliset hampaat hyökkäyssotia aikovien pelottamiseksi tai hullunrohkean hyökkääjän nujertamiseksi.
Olkoonpa Suomi suhteissa Natoon läheisempi tai etäisempi kumppani, arvostettuna YK-jäsenvaltiona meidänkin sopinee puhua YKn ja Naton yhteistyön puolesta, ehkä toimiakin sellaisen tavoitteen hyväksi.