Valtionavustukset YK-taustaisten kansalaisjärjestöjen toiminta-avustuksille 2021–2022

Hakukierros suomalaisten YK-taustaisten kansalaisjärjestöjen toiminta-avustuksille vuosille 2021–2022 on käynnissä 30. syyskuuta - 16. marraskuuta 2020. Myönnettävä tuki on osa kansalaisyhteiskunnan kehitysyhteistyöhön suunniteltua kehitysyhteistyömäärärahaa.

Toiminta-avustus mahdollistaa suomalaisten YK-taustaisten järjestöjen toimintaa ja viestintää osana Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden edistämistä. Avustuksen käyttötarkoituksena on tukea Suomessa toimivien YK-taustaisten järjestöjen a) perustoimintaa ja b) tiedotustoimintaa suomalaisille YK:sta, sen eri järjestöistä sekä sääntöpohjaisesta kansainvälisestä järjestelmästä. Tavoitteena on tuoda monipuolisesti esiin YK:n ja YK-järjestöjen tavoitteita, YK-kampanjoita/juhlavuosia sekä Suomen toimintaa YK:ssa osana kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää.

Hakukierrokseen on alustavasti suunniteltu yhteensä 2 miljoonaa euroa vuosille 2021–2022.

Tuki on harkinnanvaraista valtionavustusta, jonka myöntämisessä noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001).

Toiminta-avustusten hakuilmoitus sekä hakuun liittyvät kriteerit ja ohjeet löytyvät ulkoministeriön verkkosivuilta.

Hakemukset liitteineen tulee toimittaa ulkoministeriön kirjaamoon sähköpostitse kirjaamo.um@formin.fi viimeistään  maanantaina 16. marraskuuta 2020 klo 16.15. Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä.