Valtionavustukset kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeille 2021–2022

Haku suomalaisten kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeille vuosina 2021–2022 on käynnissä 30. syyskuuta – 16. marraskuuta 2020.

Ulkoministeriö avaa 30. syyskuuta 2020 hakukierroksen suomalaisten kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden tukemiseen vuosina 2021–2022. Alustavan suunnitelman mukaan vuosille 2021–2022 tullaan tällä hakukierroksella kohdentamaan yhteensä noin 2 miljoonaa euroa. Myönnettävä tuki on osa kansalaisyhteiskunnan kehitysyhteistyöhön suunniteltua kehitysyhteistyömäärärahaa. 

Haettavana oleva avustus on harkinnanvaraista valtionavustusta, jonka myöntämisessä ja käyttämisessä noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001). Valtionavustuksen myöntämisen yleisistä edellytyksistä säädetään valtionavustuslain 7 §:ssä.

Kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeet ovat osa Suomen kehitysyhteistyön kokonaisuutta. Viestintä- ja globaalikasvatustukea voi hakea hakukriteerit täyttäville viestintä- ja globaalikasvatushankkeille. Valtionavustuksella rahoitetaan hankkeita, joiden tavoitteena on lisätä suomalaisten tietoisuutta kehityskysymyksistä ja osallistaa kansalaisia kehitysyhteistyöhön. Tukimuodolla edistetään YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:n tavoitteiden toimeenpanoa. Tukimuoto keskittyy etenkin edistämään kestävän kehityksen alatavoitetta 4.7, joka pyrkii varmistamaan, että jokaisella on kestävän kehityksen edistämiseen tarvittavat tiedot ja taidot.

Viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden tuki on määräaikaista, ja sitä voi hakea ainoastaan hankkeen toiminnalliseen vaiheeseen.

Valtionavustuksella voidaan kattaa enintään 90 prosenttia koko hankkeen budjetista. Hakijan tulee kattaa jäljelle jäävä osuus hankkeen kustannuksista omalla rahoituksellaan.

Hakuilmoitus, hakulomake liitteineen, perustietoilmoituslomake, haun ehdot ja muut tiedot löytyvät Tuki kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeisiin -sivulta. Viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden hakemukset tulee laatia ulkoministeriön lomakkeille, jotka ovat saatavissa verkkosivuilta. Valtionavustusakemuksen jättäminen edellyttää ensin perustietoilmoituksen toimittamista ulkoministeriöön sähköisen asioinnin kautta. Perustietoilmoituslomake pyydetään toimittamaan 30. lokakuuta 2020 mennessä. Ohjeet sähköiseen asiointiin löytyvät samalta verkkosivulta.

Hakemus liitteineen tulee olla ulkoministeriössä viimeistään maanantaina 16. marraskuuta 2020 klo 16.15 mennessä. Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä.

Järjestö voi toimittaa kysymyksiä ulkoministeriön kansalaisyhteiskuntayksikköön (vgk.um@formin.fi) 19.10.2020 asti otsikolla ”VGK-haku 2020”. Vastaukset julkaistaan ulkoministeriön verkkosivuilla 22.10.2020.