Väärinkäytösepäily humanitaarisessa ruoka-avussa Etiopiassa

Etiopiaan toimitettua humanitaarista ruoka-apua epäillään päätyneen vääriin tarkoituksiin. Maailman ruoka-ohjelma WFP tiedotti toukokuussa väärinkäyttöepäilystä Pohjois-Etiopiassa Tigrayn alueella, mutta aiempi epäily on laajentunut koskemaan koko maata. WFP on käynnistänyt Etiopian ruoka-apua koskevasta epäilystä selvityksen sekä väliaikaisesti keskeyttänyt joitakin aputoimintojaan Etiopiassa. Suomi käynnistää oman selvityksen WFP:n riskienhallintamekanismeista.

Suomi ei ole rahoittanut WFP:n toimintoja Etiopiassa, mutta tukee järjestön työtä muun muassa monivuotisella yleistuella 8 miljoonalla eurolla vuodessa. Ulkoministeriö suhtautuu kaikkiin väärinkäytösepäilyihin vakavasti ja puuttuu havaittuihin epäkohtiin.

Humanitaarinen tilanne, ja erityisesti ruokaturvatilanne, jatkuu kriittisenä koko Afrikan sarven alueella. YK:n arvion mukaan yli 20 miljoonaa ihmistä Etiopiassa on ruoka-avun tarpeessa. Etiopian konfliktit ovat vaikeuttaneet humanitaarisen avun jakamista ja avun valvontaa maassa.