Ulkoministerit keskustelevat Berliinissä EU-Venäjä-suhteesta, Turkista sekä Valko-Venäjän tilanteesta

EU-maiden ulkoministerit pitävät Berliinissä 27. ja 28. elokuuta Saksan puheenjohtajakauden epävirallisen kokouksen (Gymnich). Ulkoministerit keskustelevat EU-Venäjä -suhteesta, Turkista ja Valko-Venäjän tilanteesta. Lisäksi pohdittavana ovat koronapandemian geopoliittiset vaikutukset ja EU:n strateginen vastaus.

Kokouksen puheenjohtajana toimii EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja Josep Borrell. Suomea edustaa ulkoministeri Pekka Haavisto

Kokous alkaa torstaina 27. elokuuta keskustelulla Valko-Venäjän tilanteesta. Suomi korostaa väkivallasta ja voimatoimista pidättäytymistä, poliittisten vankien vapauttamista sekä kansallista vuoropuhelua tilanteen rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi. Valko-Venäjän ja sen kansalaisten omaa tahtoa sekä perusoikeuksia on kunnioitettava.

Torstai-iltapäivällä ulkoministerit käsittelevät Turkkia. Ihmisoikeus- ja oikeusvaltiokehitys maassa on huolestuttavaa. Suomi katsoo, että EU:n on säilytettävä dialogi ja yhteistyökanavat Turkin kanssa EU-Turkki –suhteiden ongelmista huolimatta. Turkki-politiikan tulee olla pitkäjänteistä ja johdonmukaista suhteen kaikilla osa-alueilla. EU:n tulee vastata määrätietoisesti Turkin itäisen Välimeren tilannetta epävakauttavaan toimintaan ja osoittaa solidaarisuutta Kyprokselle ja Kreikalle.

Perjantaina 28. elokuuta ulkoministerit keskustelevat EU:n ja Venäjän suhteesta. Suomi tukee EU:n Venäjä-politiikan viiden periaatteen vahvistamista ja niiden tehokasta ja tasapainoista toimeenpanoa, minkä osana Suomi kannattaa EU:n instituutioiden ja Venäjän välisen keskusteluyhteyden lisäämistä unionin ja EU-maiden yhteisten etujen ajamiseksi.

Kokous päättyy perjantaina työlounaalla, jolla keskustellaan koronapandemian geopoliittisista vaikutuksista ja EU:n strategisesta vastauksesta. Suomi tukee korkean edustajan hahmottelemaa ”kolmatta tietä” vahvistamalla EU:n omaa roolia USA:n ja Kiinan välillä multilateralismin vahvistamiseksi.

Gymnich-kokous järjestetään puolivuosittain neuvoston puheenjohtajamaassa. Kokous on saanut nimensä Erftstadtissa Saksassa sijaitsevan linnan mukaan, jossa ensimmäinen vastaava tapahtuma järjestettiin vuonna 1974.

Lisätietoa: Eurooppa-kirjeenvaihtaja Matti Nissinen, puh. +358 295 535 1780.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi