Tuomioja: Aseteknologia ei tuo turvallisuutta
Tuomiojan kotisivut 15.7.2003
Talvisodan kaltaisia sotia ei maailmassa enää käydä daavidien ja goljattien välillä. Afganistanin ja Irakin sodat osoittivat miten yhden osapuolen sotilaallinen ja teknologinen ylivertaisuus tekee sotatoimista lyhytkestoisia. Ylivoimaosapuoli voi käynnistää sodan, joko todellisin tai keksityin syin, melko helposti ja ennakoida sen pituuden viikoissa, ei kuukausissa saatikka vuosissa.
Kokonaan eri asia on, tuoko tällainen sota kuitenkaan rauhaa ja sitä turvallisuutta. Sekin on nyt arvioitavissa niin Afganistanissa kuin Irakissa.
Luulisi että näiden kokemusten valossa maailmassa suuntauduttaisiin intensiivisesti kehittämään niitä välineitä, joita turvallisuus ja rauha nyt edellyttävät: siviilikriisinhallintaa, moninkeskistä yhteistyötä tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja demokratian rakentamiseksi ja ihmisiä ja yhteisöjä erottavien erilaisten taloudellisten, kulttuuristen ja uskonnollisten vastakkaisuuksien liennyttämiseksi.
Osin näin on tapahtunutkin. Esimerksi Euroopan unionin työn alla olevan uuden turvallisuusstrategian keskeinen ajatus ei suinkaan ole sotilaallisen kriisinhallinnan ja ennaltaehkäisykyvyn kehittäminen, kuten uutisoinnista voisi päätellä. Ei Euroopassa olla sinisilmäisiä sen suhteen, etteivätkö uudet turvallisuusuhat, terrorismi niistä päällimmäisiä, edellyttäisi myös sotilaallista voimankäyttöä yhtenä niiden torjuntakeinona ja sotilaallisen kriisinhallintakyvyn kasvattamista.
Vielä oleellisempaa on kuitenkin paneutuminen vihankylvön, ristiriitojen ja vastakkaisuuksien liennyttämiseen ja sitä kautta konfliktien ennaltaehkäisyyn sekä kestävän rauhan rakentamiseen konfliktien jälkeisessä tilanteessa. Tähän kaikkeen EU:lla on jo olemassa siviilikriisinhallinnan, talousavun, kehitysyhteistyön ja dialogin välineitä, joita tulee edelleen kehittää ja vahvistaa.
Jotta EU olisi tässä tehokas sen tulee kehittää kriisinhallintaansa kokonaisuutena, erottamatta sotilaallista osaa minkäänlaisen suppeamman joukon omaksi toiminnaksi. EU:n omia voimavaroja on kehitettävä, mutta tavoitteena ei voi olla omavaraisuus, mihinkään suuntaan.
Tämä on kiistatta yksi niistä asioista, joissa on erilaisia näkemyksiä Atlantin eri puolin. Eroavaisuuksien kasvattamista on kuitenkin hyvä välttää. Tämä on yksi realiteetti, joka on syytä ottaa huomioon NATO:n tulevaisuutta ja EU:n puolustusyhteistyötä koskevissa pohdinnoissa. Vastaavasti sen tulisi painaa myös amerikkalaisissa ratkaisuissa.
Lehtiotsikko kertoo USA:n suunnitelmista kehittää uuden sukupolven superaseita. Perimmäiseksi tavoitteeksi mainitaan, että USA:lla vuonna 2025 olisi käytössään miehittämätön lentoalus, joka ei ole sidoksissa kiitoratoihin ja joka voi iskeä kahdessa tunnissa kaikkialle maailmaan. Parhaimmillaan kymmenkertaisella äänennopeudella kiitävän koneen pommikuorma olisi 3500 kiloa. Ajatuksena on, että tällaiset aseet tekisivät tulevaisuudessa kaikenlaiset liittolaiset tarpeettomiksi, edes tukikohtien tarjoajina. Myös uudentyyppisiä ydinaseita halutaan kehittää.
Jos on tarpeeksi rahaa käytettävissä - ja nyt puhumme dollareissa jo eurooppalaisista biljoonista - voi tällaisen lentohärvelin ehkä toteuttaakin. Paraneeko siitä amerikkalaisten tai kenenkään muunkaan turvallisuus onkin sitten jo aivan eri asia. Ymmärrän hyvin sen, jos tällaiset illusoorista kaikkivoipaisuutta ja muusta maailmasta riippumattomuutta ruokkivat suunnitelmat herättävät enemmänkin ihmetystä ja pelkoa. Vaikka kukaan ei pystykään dollareissa ja teknologialla vastaamaan amerikkalaiseen varustautumiseen on aivan varmaa, että se synnyttää myös kilpailua ja halua vastata tällaiseen voimapolitiikkaan sellaisilla keinoilla, joita vähemmän vaurailla ryhmillä on käytettävissä.
Yksipuolinen voimapolitiikka on ollut viime vuosina kunniassaan. Toivottavasti maailmassa palataan pian tasapainoisempaan ja laaja-alaisempaan turvallisuuspolitiikkaan moninkeskisessä yhteistyössä. Muuten ei kunnian kukko laula kenellekään. Erkki Tuomiojan kotisivu(Linkki toiselle web-sivustolle.)