Torstaina on YK:n kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä – Merikasarmi saa oranssin värin

YK:n päätöksellä 25. marraskuuta on kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Päivä aloittaa vuosittaisen 16 Days of Activism -nimisen kansainvälisen kampanjan, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota tähän merkittävään ihmisoikeusloukkaukseen. Päivän aikana valaistaan eri puolilla maailmaa tunnettuja rakennuksia kampanjan tunnusvärillä oransseiksi. Valtioneuvosto huomio päivän tänä vuonna valaisemalla ulkoministeriön Merikasarmin.

Suomi edistää naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (Istanbulin sopimus) laajaa hyväksyntää. Suomi kannattaa ja tukee EU:n liittymistä sopimukseen. ”Sopimus on samalla esimerkki kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen aikaansaamista konkreettisista muutoksista parempaan myös Suomessa”, sanoo ulkoministeri Pekka Haavisto.

Tänä vuonna Suomen kansainvälinen tasa-arvopalkinto IGEP (International Gender Equality Prize) myönnettiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaan turkkilaiselle We will stop femicide platform –järjestölle. Järjestö tekee uraauurtavaa työtä naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi Turkissa ja sen työllä on merkitystä globaalisti.

”YK:n koordinoimassa Generation Equality –kampanjassa Suomi on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, että naisiin kohdistuvan verkkoväkivallan torjunta on otettu yhdeksi kärkitavoitteeksi”, sanoo kehitysyhteistyö-ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari. Sukupuolittunutta väkivaltaa torjutaan globaalisti myös kehityspolitiikan keinoin.

Merikasarmin valaisu oranssiksi alkaa torstaina 25.11. klo 16 ja päättyy keskiyöllä. 

Lisätietoja: tasa-arvosuurlähettiläs Katri Viinikka, ulkoministeriö, p. 050 453 0216 ja valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Paasikoski, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 136