Toiminta-avustusta suomalaisille YK-taustaisille kansalaisjärjestöille

Ulkoministeriö on myöntänyt yhteensä kaksi miljoonaa euroa toiminta-avustusta suomalaisten YK-taustaisten kansalaisjärjestöjen perustoimintaan sekä niiden tekemään viestintä- ja globaalikasvatustyöhön Suomessa vuosina 2023–2024. Tukea saa viisi järjestöä.

Toiminta-avustuksen tarkoituksena on lisätä suomalaisten tietoisuutta YK:sta ja sen alaisista järjestöistä, niiden tavoitteista sekä Suomen toiminnasta YK:ssa osana kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää. Tuettava toiminta edistää laajasti Suomen kehityspoliittisia tavoitteita. Myönnettävä tuki on osa kansalaisyhteiskunnan kehitysyhteistyöhön suunnattua kehitysyhteistyömäärärahaa.

Tällä hakukierroksella toiminta-avustusta myönnettiin viidelle kansalaisjärjestölle, painottaen niiden tekemää viestintä- ja globaalikasvatustyötä Suomessa. Tuella järjestöt muun muassa toteuttavat viestintäkampanjoita, tuottavat tiedotus- ja oppimateriaaleja eri yleisöille sekä tekevät kouluvierailuja eri puolella maata. Suomalaiset toiminta-avustuksella toimivat järjestöt kohdistavat toimintojaan erityisesti lapsille ja nuorille edistäen heidän osallisuuttaan ja toimijuuttaan. Kaikki järjestöt myös edistävät toiminnallaan sukupuolten tasa-arvoa ja tuovat esille naisten ja tyttöjen oikeuksia sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä kysymyksiä. 

”YK-taustaiset suomalaiset kansalaisjärjestöt tuovat monenkeskistä kansainvälistä järjestelmää lähemmäksi meitä kaikkia. Samalla ne tarjoavat suomalaisille mahdollisuuksia osallistua keskusteluun globaalien haasteiden ratkaisemisesta. Erityisen arvokasta on, että järjestöt edistävät syrjimättömyyttä korostavaa asenneilmapiiriä ja ulottavat toimintansa kattavasti koko Suomeen”, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Järjestöt hakivat loppuvuodesta 2022 päättyneessä haussa avustusta yhteensä noin 2,8 miljoonaa euroa. Tällä hakukierroksella tukea myönnettiin kaksi miljoonaa euroa. Kyse on vakiintuneesta valtionavustushausta kahden vuoden välein.

Toiminta-avustusten myönnöt hakukierroksella 2022

  • Suomen Pakolaisapu ry: 600 000 €
  • Suomen UNICEF ry: 470 000 €
  • Suomen YK-liitto ry: 320 000 €
  • Suomen YK-nuoret ry: 60 000 €
  • UN Women Suomi ry: 550 000 €

Lisätietoja

  • Eevamari Laaksonen, yksikön päällikkö, kehityspoliittisen osaston kansalaisyhteiskuntayksikkö,
  • puh. +358 295 351 383, eevamari.laaksonen@formin.fi