Suomi mukana kehittämässä Valko-Venäjän hätätilanteista vastaavaa ministeriötä

Suomen ja Itävallan yhteisprojekti on voittanut Twinning-hankekilpailun Valko-Venäjälle. Kaksivuotisella hankkeella kehitetään Valko-Venäjän hätätilanteista vastaavan ministeriön osaamista ja toimintaa.

Valko-Venäjä liittyi mukaan Twinning-toimintaan vuonna 2018. Kuva: Heidi Lempinen
Valko-Venäjä liittyi mukaan Twinning-toimintaan vuonna 2018. Kuva: Heidi Lempinen

Suomalaiset ja itävaltalaiset virkamiehet vierailevat hankkeen puitteissa Valko-Venäjällä kouluttamassa paikallisia kollegoitaan sekä jakamassa EU-maiden parhaita käytäntöjä. Suomesta hankkeessa ovat toimijoina HAUS kehittämiskeskus Oy sekä sisäministeriö. Näillä näkymin hankkeen on määrä alkaa heinäkuun puolivälissä ja Minskissä hanketta koordinoi koulutuskoordinaattori Esa Ahlberg.

- Twinning on erinomainen kehittämisinstrumentti ja on erityisen hienoa, että pääsemme jakamaan suomalaista osaamista juuri Valko-Venäjälle, toteaa HAUS:n kansainvälisestä toiminnasta vastaavan HAUS Internationalin johtaja Heidi Lempinen.

Valko-Venäjä liittyi Twinning-toimintaan varsinaisesti vuonna 2018. Suomen ja Itävallan johdolla toteutettava hanke on näin yksi ensimmäisistä Valko-Venäjällä alkavista Twinning-hankkeista.

 

Twinning-hankkeilla kehitetään julkishallintoa ja lainsäädäntöä Euroopan unionin lähialueilla. Toiminta linkittyy EU:n naapuruus- ja laajentumispolitiikkaan. EU:n jäsenmaat kilpailevat hankkeista tarjouskilpailuissa, joiden perusteella kumppanimaat valitsevat hankkeiden toteuttajat.

Twinning perustuu hankkeen toteuttajan ja kumppanimaan tiiviille yhteistyölle hankesopimuksessa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksittäinen Twinning-hanke kestää noin kaksi vuotta ja tyypillisesti hankkeen budjetti on 1-2 miljoonaa euroa. Suomessa Twinning-toimintaa koordinoi ulkoministeriön Twinning-tiimi.