Suomi käynnistää selvityksen Palestiinan kehitysyhteistyöstä
Suomi tuomitsee yksiselitteisesti terroristijärjestö Hamasin hyökkäyksen Israeliin. Tilanteen eskalaation seurauksena Suomi käy läpi Palestiinan kehitysyhteistyön maaohjelmansa. Näin varmistetaan, että Suomen tuki kohdistuu oikein. Selvitys luovutetaan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Taviolle.
Kehitysyhteistyövarojen käyttöön liittyviä riskejä hallitaan huolellisella suunnittelulla, tarkalla kehitysyhteistyökumppaneiden valinnalla sekä hankkeiden säännöllisellä seurannalla ja valvonnalla. Yhteistyökumppanit raportoivat tavoitteiden saavuttamisesta ja varojen käytöstä. Lisäksi varojen käytöstä teetetään riippumattomia ulkopuolisia arviointeja sekä tarkastuksia. Palestiinassa Suomen yhteystoimisto Ramallahissa seuraa ja valvoo varojen käyttöä myös paikan päällä.
Suomen rahoitus Palestiinan maaohjelmaan on noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa. Kehitysyhteistyön maaohjelman lisäksi Suomi antaa vuosittain viisi miljoonaa euroa humanitaarista apua YK:n erityisjärjestö UNRWA:lle. Tukea annetaan myös suomalaisten kansalaisjärjestöjen kautta, tänä vuonna noin 850 000 eurolla. Palestiinalaisia kansalaisjärjestöjä, jotka toimivat Länsirannalla väkivallattoman nuorisotyön ja naisten oikeuksien edistämisen parissa, tuetaan noin 120 000 eurolla.
Hamas on terroristijärjestö, eikä Suomen tai EU:n kehitysyhteistyövaroja kohdenneta missään oloissa tällaisille toimijoille. Suomella ei ole mitään yhteyksiä Hamasiin. Länsirannalla toimivaan palestiinalaishallintoon kansainvälisellä yhteisöllä on sen sijaan pitkäaikainen yhteys.
Suomen tavoite Palestiinassa on edistää kahden valtion ratkaisua, puolustaa ihmisoikeuksien toteutumista sekä vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa.
Lue lisää: Suomen Palestiinan kehitysyhteistyön maaohjelma
Lisätietoja
- Mika Ruotsalainen, vastuuvirkamies, Lähi-idän yksikkö, puh. +358 295 350 384
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi.