Suomi edistää seksuaali- ja lisääntymisterveyttä, verotuksen läpinäkyvyyttä ja kouluruokailua kehittyvissä maissa yhdessä kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kanssa

Ulkoministeriö myönsi yhteensä 13 miljoonaa euroa viidelle kansainväliselle kansalaisjärjestölle vuosille 2023–2025. Kyse on vakiintuneesta valtionavustushausta, joka toteutettiin viimeksi vuonna 2021.

Valtionavustusta myönnetään kahdeksan miljoonaa euroa seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistämiseen, 3,2 miljoonaa euroa vero-oikeudenmukaisuuden vahvistamiseen sekä 1,8 miljoonaa euroa kouluruokailun kehittämiseen.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyteen kohdistettavalla rahoituksella lisätään erityisesti nuorten mahdollisuuksia päästä elintärkeiden seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden piiriin sekä vaikutetaan seksuaalioikeuksien edistämiseen maailmanlaajuisesti. 

Vero-oikeudenmukaisuutta edistävällä rahoituksella vahvistetaan kansalaisyhteiskunnan kykyä ja mahdollisuuksia pitää maiden hallituksia vastuussa verotulojen keräämisestä ja oikeudenmukaisesta käytöstä julkisiin palveluihin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. 

Kouluruokailuun suunnatulla rahoituksella tuetaan lähiruokaan perustuvan ravinteikkaan kouluruokajärjestelmän kehittämistä Somalimaassa.

Kansainvälisille kansalaisjärjestöille suunnatulla rahoituksella edistetään Suomen ulko- ja kehityspolitiikan tavoitteita ja lujitetaan kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia kehittyvissä maissa. 

Valtionavustusta saavat seuraavat järjestöt: 

International Planned Parenthood Federationille (IPPF) myönnettiin 4,5 miljoonaa euroa vuosille 2023–2025. IPPF on kansainvälinen perhesuunnittelujärjestöjen liitto. Sen 118 kansallista jäsenjärjestöä (Suomessa Väestöliitto) tarjoavat seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin liittyvää tietoa, koulutusta ja palveluja. Lisäksi järjestö toimii yhtenä tärkeimpänä vaikuttajana kansainvälisillä areenoilla teemaan liittyvissä kysymyksissä.

Ipasille myönnettiin 3,5 miljoonaa euroa vuosille 2023–2025. Ipas on keskeinen kansainvälinen toimija SRHR-kysymyksissä. Järjestön toiminta keskittyy pääasiassa turvallisiin raskaudenkeskeytyksiin ja modernien ehkäisyvälineiden saatavuuden parantamiseen. Ipasin toiminnan painopiste on Afrikan maissa, joissa raskaudenkeskeytyspalveluiden saatavuus on heikkoa.

Stichting Onderzoek Multinationale Ondernemingenille (SOMO) myönnettiin 1,9 miljoonaa euroa vuosille 2023–2025. SOMO on monikansallisten yritysten toiminnan seuraamiseen keskittyvä kansainvälinen kansalaisjärjestö. Järjestö tutkii monikansallisten yritysten liiketoiminnan vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön ja se toimii tiiviisti yhteistyössä afrikkalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa. 

Global Financial Integritylle (GFI) myönnettiin 1,3 miljoonaa euroa vuosille 2023-2025. GFI keskittyy toiminnassaan valtioiden rajat ylittävien laittomien rahavirtojen, korruption ja rahanpesun tutkimiseen sekä niihin liittyvän lainsäädännön kehittämiseen. Järjestö pyrkii lisäämään globaalin talousjärjestelmän läpinäkyvyyttä yhteistyössä muiden kansalaisjärjestöjen ja yksityisen sektorin kanssa.

CARE Deutschlandille (CARE) myönnettiin 1,8 miljoonaa euroa vuosille 2023-2025. Järjestö on osa maailmanlaajuista CARE International verkostoa. CAREn toiminnalla tuettiin noin 3,8 miljoonaa ihmistä 130 hankkeessa ja 45 maassa. Järjestön toiminta keskittyi terveydenhuollon, ruokaturvan ja sukupuolten tasa-arvon vahvistamiseen. Järjestö on toiminut Somaliassa ja Somalimaassa vuodesta 1981 lähtien. 

 

Lisätietoja

  • Ulkoministeriön sähköpostiosoite um.ingo@formin.fi 
  • Eevamari Laaksonen, yksikön päällikkö, ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston kansalaisyhteiskuntayksikkö, puh. 0295 351 383.
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.