Suomen tuella esteettömiä vessoja Etiopiaan

Suomi tukee Etiopian maaseudun vesihuoltoa ja hygieniaa parantavaa COWASH-hanketta. Kehitysyhteistyöhankkeessa on panostettu erityisesti vessojen ja pesutilojen esteettömyyteen.

Suomen Addis Abeban -suurlähettilään Outi Holopaisen mukaan puhdas vesi ja hygienian merkitys ovat nousseet keskiöön koronapandemiaa taltutettaessa itäisessä Afrikassa. Hygienian ja saniteettitilojen parantaminen on myös yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteista.

Suomen vesi- ja vessahankkeilla on köyhässä maassa ollut kysyntää. ”Etiopia on pinta-alaltaan erittäin suuri ja todella matalan elintason maa. Teiden varsilla sitten näkee, mihin tarpeet tehdään, kun julkisiin käymälöihin ei ole pääsyä”, Holopainen kertoo.

Etiopian terveysviranomaisten laskelmien mukaan edelleen noin kolmannes etiopialaisista elää ilman kunnollisia vessa- ja pesutiloja. Pääkaupungin slummien asukkaiden käytössä on usein vain likaisia ja huonosti saavutettavia yleisiä käymälöitä. 

Suomen tuella rakennetut koulujen vessat tarjoavat nykyaikaiset sanitaatiotilat lähes 290 000 maaseudun koululaiselle.

”Myös vammaiset ihmiset hyötyvät uusista vessoista, sillä noin kolmannes uusista kouluihin rakennetuista vessa- ja pesutiloista on esteettömiä. Niitä voivat käyttää myös pyörätuolilla tai kainalosauvoilla liikkuvat koululaiset”, kertoo COWASH-hankkeessa työskentelevä vammaiskysymysten asiantuntija Meaza Kebede.

Kebede kertoo, että Etiopian maaseudulla paikalliset yhteisöt koulutetaan huolehtimaan itse vesipisteiden ja vessojen toimivuudesta.