Suomen EU-osaamisella on kova kysyntä tulevissa jäsenmaissa
"Mitä paremmin uudet jäsenmaat tuntevat meidän tapamme toimia EU:ssa, sitä paremmin ne myös ymmärtävät, mihin asiakysymyksissä pyrimme", totesi Unkarissa äskettäin vieraillut valtiosihteeri Antti Satuli. Satuli on kuluvan talven aikana vieraillut seitsemässä EU:n uudessa jäsenmaassa kertomassa Suomen EU-valmistelukoneistosta ja kokemuksista EU-jäsenyydestä.
Suomi sai aikanaan runsaasti kehuja muilta EU-jäsenmailta siitä, että se oppi nopeasti tehokkaan ja tuloksellisen työskentelytavan unionissa. Kymmenen toukokuussa 2004 unioniin liittyvää maata ovatkin olleet erittäin kiinnostuneita Suomen EU-valmistelukoneistosta ja kokemuksista EU-työstä. Suomessa haaste on otettu tosissaan, ja tietotaitoa uusille kumppaneille jaetaan sekä Helsingissä että tulevissa jäsenmaissa.
Valtiosihteeri Antti Satuli oli keskeisellä paikalla Suomen jäsenyysneuvottelutiimissä ja sen jälkeen Suomen EU-edustuston päällikkönä Brysselissä seitsemän vuoden ajan. Hän tuntee Suomen EU-koneiston läpikotaisin kotimaan poliittisesta päätöksenteosta Brysselin arkiseen kokousmyllyyn. Satuli on kuluvana talvena jo vieraillut Baltian maissa, Puolassa, Slovakiassa, Maltalla ja viimeksi 20. maaliskuuta Unkarissa. Tarkoituksena on saada kymmenikkö täyteen syksyyn mennessä.
Vierailuihin sisällytetään esitelmä- ja keskustelutilaisuus, joka kokoaa EU-koordinaatiosta vastaavia virkamiehiä kaikilta sektoreilta. Satuli höystää esityksensä käytännön esimerkeillä ja anekdooteilla, joita vuosien varrella onkin kertynyt runsaasti. Palaute on ollut erittäin hyvää.
Satulin mielestä nyt on uusien jäsenten perehdyttämisen etsikkoaika ja työ on hyödyllistä myös meille itsellemme: "Kun liittymissopimukset huhtikuussa allekirjoitetaan, tulevat jäsenmaat pääsevät mukaan EU-työhön tarkkailijoina. Niillä on vuosi aikaa kokeilla koneistoaan ennen liittymispäivää vappuna vuonna 2004. Auttamalla nyt tulevia kumppaneitamme luomme erinomaisen pohjan yhteistyölle jatkossa. Lisäksi, mitä paremmin uudet jäsenmaat tuntevat meidän tapamme toimia EU:ssa, sitä paremmin ne myös ymmärtävät, mihin asiakysymyksissä pyrimme."
Myös Helsingissä tulevien jäsenmaiden evästäminen jatkuu intensiivisesti. Ulkoministeriön Eurooppa-linja ja valtioneuvoston EU-sihteeristö järjestävät 7. huhtikuuta seminaarin EU-koordinaatiosta, johon on ilmoittautunut tasokas osallistujajoukko kaikista uusista kumppanimaista.
Lisätietoja hakijamaista Eurooppa-tiedotuksen sivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.)