Suomelta lisätukea Turkin ja Syyrian maanjäristysalueelle
Suomi myöntää 12 miljoonaa euroa lisätukea humanitaariseen apuun Turkin ja Syyrian maanjäristyksestä selvinneiden auttamiseksi. Tuella rahoitetaan ruoka-apua, vesihuoltoa, hätäapumajoitusta ja suojaa kotinsa menettäneille.
Turkin eteläosassa maanantaina 6. helmikuuta tapahtuneen tuhoisan maanjäristyksen ja sitä seuranneiden jälkijäristysten seurauksena Turkissa ja Syyrian luoteisosissa on kuollut yli 55 700 ihmistä ja loukkaantuneita on noin 130 000. Maanjäristys tapahtui alueella, joka on poliittisesti pirstaloitunut ja useiden eri toimijoiden hallinnassa. Lisäksi Luoteis-Syyriassa 4,1 miljoonaa ihmistä oli jo entuudestaan humanitaarisen avun tarpeessa.
”Maanjäristyksen vaikutukset Turkissa ovat olleet valtavat ja tarve hätäavulle on yhä akuutti. Syyrian luoteisosissa, opposition hallinnoimilla alueilla, humanitaarinen hätä oli suuri jo ennen maanjäristystä. Syyrian hallinnon alueilla kamppaillaan puolestaan musertavien taloudellisten haasteiden kanssa. Nyt myönnettävällä lisätuella saadaan suojaa, ruokaa ja puhdasta vettä maanjäristyksen uhreille mahdollisimman laajasti eri alueilla”, sanoo humanitaarisesta avusta vastaava kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.
Suomi ilmoittaa 12 miljoonan euron lisätuesta maanantaina 20.3. pidettävässä rahoituskonferenssissa Together for the people in Türkiye and Syria, jossa Suomea edustaa ulkoministeri Pekka Haavisto. Brysselissä pidettävän konferenssin järjestävät EU-komissio ja Ruotsi.
Suomen tuesta puolet kanavoidaan Turkkiin Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton IFRC:n kautta ja puolet YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimisto Ochan humanitaarisen avun korirahaston (Syria Cross-Border Humanitarian Fund) kautta. Keräämällään tuella IFRC tarjoaa muun muassa ruokaa, suojaa ja lääkinnällistä sekä traumatukea kotinsa menettäneille. Ochan hallinnoiman, Turkin puolelta Syyriaan rajat ylittävää apua toimittavan korirahaston kautta apua saadaan perille myös oppositioalueille, kontaktilinjojen yli. Ochan korirahasto tukee erityisesti paikallisten kansalaisjärjestöjen toteuttamaa humanitaarista työtä.
Suomi rahoitti Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton humanitaarisen avun hätäapuvetoomusta helmikuussa miljoonalla eurolla. Lisäksi Suomi on tukenut Suomen Punaista Ristiä materiaaliavun toimittamisessa Turkkiin sekä liikkuvan terveysklinikan lähettämistä Syyriaan. Suomi on myös toimittanut maanjäristysalueelle asiantuntija-apua sekä noin kahden miljoonan euron arvosta materiaaliapua EU:n pelastuspalvelumekanismin (UCPM) sekä Naton euroatlanttisen pelastuspalvelun koordinaatiokeskuksen (EARDCC) kautta.
Lisätietoja:
Lauratuulia Lehtinen, humanitaarisen avun ja politiikan yksikön päällikkö, ulkoministeriö, puh. +358 46 921 2030
Emmi Mäkelä, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja, ulkoministeriö, puh. +358 50 473 6694
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi