Siviiliväestön vaikea tilanne esillä humanitaarisen avun vuosipäivänä

Humanitaarisen avun vuosipäivää vietetään tulevana sunnuntaina 19. elokuuta. Tänä vuonna kiinnitetään erityistä huomiota siviiliväestön vaikeaan tilanteeseen akuuteissa konflikteissa muun muassa Syyriassa, Jemenissä, Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Vastoin kansainvälisen oikeuden sääntöjä miljoonat ihmiset joutuvat sotatoimien kohteiksi: siviilejä vastaan hyökätään, sairaaloita ja kouluja ryöstetään ja tuhotaan eivätkä ihmiset saa hätäapua.

”Humanitaarisen avun merkitys korostuu nykyajan pitkittyneissä konfliktitilanteissa, kun miljoonat ihmiset ovat lähes täysin riippuvaisia hätäavusta. Kansainvälisellä yhteisöllä, Suomi mukaan lukien, on velvollisuus varmistaa avun saaminen heille turvallisesti ja tehokkaasti. Olen huolissani siviiliväestöön, erityisesti lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja toistuvista humanitaarisen oikeuden loukkauksista”, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen.

Humanitaarisen avun tarve maailmalla kasvaa edelleen. YK:n maailmanlaajuisen hätäapuvetoomuksen loppusumma on tänä vuonna 25,4 miljardia dollaria. Tästä summasta oli heinäkuun loppuun mennessä rahoitettu 9,4 miljardia dollaria eli 37 prosenttia. Kiireellisen avun tarpeessa on 96 miljoonaa ihmistä noin 40 maassa. Valtioiden antaman tuen lisäksi avustusjärjestöt tarvitsevat tukea myös yksityisiltä lahjoittajilta ja yhteisöiltä.

Kuluneena vuonna Suomi on ulkoministeriön kautta rahoittanut humanitaarista avustustyötä 67 miljoonalla eurolla. Vuoden loppuun mennessä summan on tarkoitus nousta 72,5 miljoonaan. Suurimmat avustukset ovat menneet Syyrian kriisiin, Jemeniin, Etelä-Sudaniin ja Somaliaan.  Apu kanavoidaan YK-järjestöjen, Punaisen Ristin liikkeen ja suomalaisten kansalaisjärjestöjen kautta. Melkein puolet Suomen humanitaarisesta avusta on tänä vuonna yleistuen muodossa. Tämä antaa avustusjärjestöille mahdollisuuden päättää sen kohdentamisesta nopeasti ja joustavasti. Kansainvälisellä tasolla Suomi on lisäksi voimakkaasti ajanut vammaisten henkilöiden aseman parantamista humanitaarisessa avustustyössä.    

Ks. tarkempia tietoja Suomen vuoden 2018 humanitaarisen avun kohteista (ulkoministeriön tiedote 3.4.2018)

Lisätietoja: humanitaarisen avun ja politiikan yksikönpäällikkö Claus Jerker Lindroos puh. 0295 351 234 tai 040 132 1416, ulkomaankauppa- ja kehitysministerin erityisavustaja Juha Kirstilä, puh. +358 40 552 8200.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

www.WorldHumanitarianDay.org(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)