Paperilla rauha

Ulkoministeriön Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikön vastuuvirkamies Hanna Lepistö tuntee konfliktien ja rauhansopimusten maailman. Mitä suomalainen voi tuoda näihin rauhanneuvotteluihin?

Perehdyin opinnoissani kesällä rauhansopimusten sisältöihin ja teorioihin. Koska monet opiskelukavereistani tulevat konfliktialueilta, opittua puitiin heidän kokemustensakin valossa. Usein jäin pohtimaan mitä suomalaisena voi tuoda niihin keskusteluihin? 

Sadan vuoden takainen konfliktimme esimerkkinä siitä, miten yhteiskunta selviää sisällissodasta ja toisaalta siitä, miten monta sukupolvea vie ennen kuin konfliktia voidaan käsitellä neutraalisti? Vaikka kaikissa konflikteissa on samankaltaisuuksia, on jokainen konflikti ja rauhanprosessi omanlaisensa.

Siksi olen melkein kokenut luontevammaksi ottaa esille Suomen rauhanvälityksessään painottamaa naisten roolia rauhanprosesseissa, sillä Suomella on paljon merkityksellistä kokemusta sukupuolten välisen tasa-arvon edistäjänä.

Hyvään rauhansopimukseen ei ole yhtä reseptiä

Rauhansopimuksille löytyy monta määritelmää, mutta erittäin tiivistetysti voidaan sanoa, että niissä sovitaan osapuolten välisistä menneistä yhteensopimattomuuksista ja tulevasta vuorovaikutuksesta aseellisen konfliktin päättämiseksi.

Yksityiskohtien määrä ja laajuus sopimuksissa vaihtelee, sillä jokainen konflikti ja neuvotteluprosessi on omanlaisensa. Vaikka laadukkaasti suunnitellulla sopimuksella on havaittu olevan merkitystä kestävän rauhan kannalta, niin se ei riitä. Yhtä tärkeätä konfliktin ratkaisun kannalta ovat konfliktin olosuhteet, osapuolten valmius ja sitoutuminen rauhaan. Joskus rauhansopimus saattaa olla hyvinkin lyhyt, vain muutaman sivun, rauhanhalujen ollessa aitoja.

Rauhansopimukset vaativat laajamittaista työtä. Kuva: Marja-Leena Kultanen/ulkoministeriö

Kolumbian sopimus parin vuoden takaa on yli kolmesataasivuinen. Hyvin usein kuitenkin käy niin, että yksityiskohtaisesta sopimuksestakin huolimatta väkivaltaisuudet ryöpsähtävät jo viiden vuoden sisällä uudestaan. Joskus taas sopimuksen toimeenpano jää kesken ja siihen pystytään vasta vuosikymmenten päästä.

Esimerkiksi Intia ja ja Pakistan palasivat tänä vuonna vuoden 2003 tulitaukosopimukseen. Etiopian ja Eritrean sopimuskin on 2000-luvun alusta, mutta vasta nyt on tapahtunut lähentymistä.

Hyvä sopimus pyrkii lähtökohtaisesti vaikuttamaan menneiden yhteensopimattomuuksien muuttamiseen uusin järjestelyin.  Yleisimmin sopimuskokonaisuuksiin sisällytetään lupauksia:

  1. Turvallisuudesta, kuten tulitauosta ja sen valvonnasta sopiminen, taistelijoiden riisumisesta aseista ja heidän integroimisestaan osaksi muuta yhteiskuntaa
  2. Vallanjaosta osapuolten kesken ja hallinnosta, myös keskitetty tai hajautettu hallinto on usein huomioitu.
  3. Oikeudesta, vähintäänkin toinen osapuolista haluaa tuoda neuvoteltavaksi seuraukset konfliktin aikaisista vakavista ihmisoikeusrikkomuksista. Se voi parhaimmillaan johtaa tiekartaksi menneisyyden käsittelyyn, jotta uhrit saisivat oikeutta, tietoa ja korvauksia, ja esimerkiksi totuuskomission perustamiseen.

Sopia saatetaan myös luonnonvarojen hallinnasta ja muista taloudellisten resurssien hallinnasta.

Enemmistö viime vuosikymmenten rauhansopimuksista on syntynyt sisällissotiin, joissa konfliktin osapuolina ovat hallitus ja kapinallisryhmät. Kapinallisten tavoitteissa sopimusneuvotteluissa ovat painottuneet vallanjakoon ja hallitusosapuolen tavoitteena on ollut pakolaisten paluu ja vastuuvapautuskysymykset.

Toimeenpano on yhtä tärkeää kuin sisältö mutta sekään ei riitä

Toimeenpanomekanismeilla sitoutetaan osapuolet ja voidaan nostaa kynnystä palata taisteluihin. Toimeenpanomekanismien tulee soveltua oloihin, joissa valtiolliset instituutiot ovat heikkoja.

Naisia tarvitaan mukaan rauhantyöhön. Kuva: UN Women (CC BY-NC-ND 2.0)

Mahdollisimman moniosainen sopimus on joidenkin arvioiden mukaan paras, koska sen toimeenpanoa on rauhanprosessin vastustajien eli niin kutsuttujen spoilereiden vaikea pysäyttää. Jos jollain osa-alueella jumitetaan, voidaan toisaalla edetä.

Rauhansopimusten toimeenpanon mittaamista tehdään ja tilastoidaan, mutta todellisuudessa prosenttiosuudet eivät kerro mitään toimeenpanon syvyydestä.

Viime kädessä merkityksellisintä on luottamuksen rakentaminen ja yhteisöjen keskinäinen vuoropuhelu, joka vie aikaa.

Suomi painottaa rauhanprosessien inklusiivisuutta, erityisesti naisten osallistumista

Suomi painottaa rauhanprosessien ja sitä kautta rauhansopimusten inklusiivisuutta, erityisesti naisten osallistumista. Konkarivälittäjiä ja neuvottelijoita kuunnellessa ymmärrän kuitenkin, että inklusiivisuus eli eri intressiryhmien huomiointi on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta ehkä juuri siksi siitä on hyvä muistuttaa.

Välittäjän on tasapainoiltava. Miten kutsua kaikki relevantit tahot, mutta niin että mielekkäitä neuvotteluita pystytään kuitenkin käymään? Lukuisista konflikteista on opittu, että neuvottelumekanismien ulkopuolelle jätetyt aseelliset ryhmät pyrkivät vahingoittamaan sopimuksen toimeenpanoa.

Naisten vaikutus rauhanneuvotteluissa on tuottanut sopimuksia, joihin tasa-arvonäkökulmat ovat tulleet kirjatuksi. 

Kansalaisyhteiskunnan äänen kuuluville saaminen on haaste, sillä sieltä kumpuavat näkemykset saattavat poiketa kummankin pääkonfliktiosapuolen narratiivista eikä sille haluta antaa tilaa.

Inklusiivisuuden tukemiseksi on viime vuosina kehitetty erilaisia mekanismeja. Esimerkiksi Syyrian neuvotteluiden yhteydessä on kokoontunut naisten neuvoa-antava elin (Women's Advisory Board, WAB) on uraauurtava ja se on osoittautunut tärkeäksi.

Syyria-neuvotteluiden yhteydessä on kokoontunut myös kansalaisyhteiskuntafoorumi (Civil Society Support Room).  Monissa rauhanprosesseissa on käynyt ilmi, että usein tärkeistä asioista sovitaan (varsinaisia neuvotteluita edeltävissä) epävirallisissa neuvotteluissa, joista naiset lähes aina puuttuvat. Kysymys kuuluukin, miten naisten roolia saadaan tuettua?

Kirjoittaja toimii vastuuvirkamiehenä ulkoministeriön Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikössä ja opiskelee kaksivuotista tutkintoa rauhanprosesseista rauhanvälityksessä ETH-korkeakoulu Sveitsissä.

Lähteet:

Isak Svensson, Research on Bias in Mediation: Policy Implications, 2013

Ramzi Badran, Intrastate Peace Agreements and the Durability of Peace, 2013

Karl DeRouen Jr, Mark J.Ferguson, Samuel Norton, Young Hwan Park, Jenna Lea & Ashley Strat-Bartlett, Civil war peace agreement implementation and state capacity, 2010.