Merenherkkuja pyytäessä saattaa mennä terveys - jopa henki

Keski-Amerikan kiertävä suurlähettiläs vieraili 16.-18. toukokuuta Hondurasin Misquito-rannikolla, Nicaraguan rajan tuntumassa sijaitsevassa Gracias a Dios -maakunnassa tutustumassa maakunnan sukeltajina työskentelevän miesväestön huolestuttavaan tilanteeseen. Seurueeseen liittyi myös Hondurasin ihmisoikeusasiamies.

Vammautuneiden sukeltajien järjestön presidentti ja keulamies Archimédes Garcia López tuli maakunnan pääkaupungin Puerto Lempiran hiekkaiselle, lyhyelle kiitoradalle vieraitten konetta vastaan sängyssään maaten, pick up -auton lavalla. Vuodesta 1987 lähtien alavartaloltaan halvaantunut ja usein pahojen makuuhaavojen johdosta kuolemansairaana ollut Garcia López elättää itsensä korjaamalla pyöriä, makuuasennossa.

Gracias a Diosin maakunnassa (suom. "jumalalle kiitos"), jonne ei pääse kuin vesi- ja lentoteitse n. 85 % väestöstä on miskiittointiaaneja. Yksi kannattavimmista tulonlähteistä alueella on jo kymmenien vuosien ajan ollut hummerin ja kotilosimpukoiden pyynti sukeltamalla. Sukeltajilla on suhteellisen hyvät tulot alueella, jossa on muuten vaikea löytää töitä. Suurin osa tuloista menee silti saaliin jälleenmyyjille, alusten omistajille, kapteeneille, mukana aluksilla työskenteleville merimiehille ja ns. rekrytoijille, jotka kiertävät kylissä värväämässä sukeltajia ja joille sukeltajat joutuvat maksamaan melkoisen osuuden palkkiostaan. Alimmaisina hierarkiassa ovat sukeltajat ja heidän avustajansa. Sukeltajat ja avustajat ovat pääasiassa miskiittoja. Avustajat, jotka seuraavat mukana aluksilla, ovat usein vain 14-15 vuotiaita lapsia, jotka samalla oppivat sukeltajan ammatin.

Pyyntimatkat kestävät keskimäärin 10-17 päivää. Pienellä aluksella mukana on n. 30 sukeltajaa avustajajineen, mikä usein on yli alusten kapasiteetin. Suuri osa sukeltajista ja avustajat yöpyvät taivasalla, epämukavissa olosuhteissa. Joskus sukeltajat ja avustajat joutuvat jopa nukkumaan pienissä kanooteissaan, joista käsin sukeltaminen tapahtuu.

Sukeltajantauti

Sukeltajien turvallisuus on huono ja ja suuri osa heistä sairastuu tämän vuoksi ns. sukeltajan tautiin. Taudin aiheuttaa paineen nopea vähentyminen kun syvästä vedestä nousee liian nopeasti. Paineen äkillisessä muutoksessa vereen kertynyt typpi alkaa kuplia ja oireena on etenkin alaraajojen toiminnan häiriöt, halvaantuminen tai jopa kuolema.. Sukeltajantaudin välttämiseksi pitäisi varmistaa maksimisyvyyden ja sukelluksen keston perusteella sopiva nousurytmi, jotta ylimääräinen typpi poistuisi kehosta turvallisesti.

Sukeltajilla on kuitenkaan harvoin käytössään kelloja, joten he eivät tiedä kuinka kauan tai miten syvällä he tarkalleen ovat sukeltaneet. Usein sukeltajat huomaavatkin vasta hapen loppuessa tankeista, että heidän on noustava pintaan, jolloin aika ei enää aina riitä hitaaseen nousemiseen. Jotkut sukeltajat ottavat myös tietoisia riskejä huomatessaan esim. merenelävien runsauden tietyssä paikassa, johtuen jo siitä, että heidän palkkansa riippuu pyydystettyjen hummereiden määrästä, lisäksi esim. päivän suurimman saaliin pyytänyt saattaa saada erityispalkkion, kuten mahdollisuuden nukkua sisätiloissa.

Suuri ongelma ovat kapteenit ja heidän välinpitämättömyytensä sekä ilmeinen omien taloudellisten intressien priorisointi. Kapteenit eivät aina ole valmiita keskeyttämään pyyntimatkaa, jotta onnettomuuden uhri saataisiin pikaisesti hoitoon. Alukset siirtyvät myös vuosi vuodelta syvempiin vesistöihin, hummerikannan pienetessä mittavan pyynnin seurauksena. Joidenkin kapteenien kerrotaan jopa pistoolilla uhaten pakottaneen sukeltajia sukeltamaan yli 40 metrin syvyydessä.

Onnettomuuden satuttua

Onnettomuuksien satuttua on tavallista, ettei ensiapua ole saatavissa, eikä sukeltajia voida siirtää välttämättömään painekammiohoitoon, joka on ainoa tunnettu sukeltajantaudin hoitomuoto, heti. Lääkäreiden mukaan hoidon aloittaminen kahden ensimmäisen vuorokauden aikana onnettomuuden tapahtumisesta on välttämätöntä paranemisen mahdollistamiseksi. Kummassakaan maakunnan kahdesta sairaalasta ei ole painekammiota, niitä löytyy kuitenkin kahdesta kylästä, Ahuasista ja Kauquirasta, mutta esim. toukokuussa 2003 Kauquiran klinikan sairaanhoitaja kertoi, ettei yli puoleen vuoteen ollut voinut käyttää klinikan painekammioita, vastaavan lääkärin lähdettyä terveyssyistä Hondurasin pääkaupunkiin, Tegucigalpaan.

Terveysministeriön laskelmien mukaan Gracias a Diosissa on n. 9.000 rekisteröitynyttä sukeltajaa, joista n. 4.200 (47 %) on sairaita eli halvaantuneita sukeltajantaudin seurauksena, osa lievästi halvaantuneista jatkaa edelleen sukeltamista. Odotettu elinikä sukeltajien keskuudessa on alle 40 vuotta, todennäköisyys vammautua 20 aktiivisen sukeltajavuoden aikana on yli 90 %.

Kun sukeltaja vammautuu jää vastuu hänen hoitamisestaan useimmiten omaisille, on myös tapauksia, joissa vaimo on jättänyt halvautuneen miehensä ja lapsensa, jolloin nämä ovat käytännössä jääneet yksin. Usein omaiset eivät osaa hoitaa vaikeasti halvaantuneita oikein, josta johtuen esim. makuuhaavat ja niihin menehtyminen on tavallista.

Sukeltajat halvautuvat eri tavoin, osa saa aivohalvauksen, yleisempi on kuitenkin fyysinen halvaantuminen. Myös kuolemantapaukset ovat tavallisia. Vammautuneiden sukeltajien liikkuvuus ja mahdollisuudet löytää töitä ovat Gracias a Diosissa erittäin rajatut.

Ihmisoikeusasiamiehen toimisto

Keski-Amerikan kiertävän suurlähettilään yksikkö tukee paikallisen yhteistyön määrärahoilla ihmisoikeusasiamiehen toimiston avaamista maakuntaan. Paikallisedustajaksi toimistoon on palkattu miskiittoa puhuva ja Gracias a Diosista kotoisin oleva Feliciano Kirington, joka on nuoruudessaan itsekin kokeillut sukeltajana toimimista. Toimiston tehtäviin kuuluu ensisijaisesti oikeudellisen avun antaminen sekä ihmisoikeuskysymyksistä tiedottaminen. Tärkeinä kysymyksinä esiin tulevat työoikeudelliset seikat ja myös korvausten saamisessa avustaminen.

Jää nähtäväksi siirrytäänkö Hondurasissa yhä enemmän pyydyksillä kalastamiseen, mikä merkitsisi Gracias a Diosin väestölle tärkeän elinkeinon menettämistä – tällä hetkellä n. puolet Hondurasin hummereista kalastetaan sukeltaen, toinen puolet pyydyksin, loppuuko hummeri merestä vai saako kaupoista ja ravintoloista ehkä vielä joskus reilun kaupan, reiluin ehdoin sukellettua hummeria?

Kuvat ja teksti: Larissa Bruun