Koronakriisi on ihmisoikeuksien testi

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet ja Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto arvioivat koronakriisin vaikutuksia kansainväliseen ihmisoikeustilanteeseen tänään 12. toukokuuta Helsingissä.

YK kiitti Suomen linjaa ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden nostamisesta koronakriisin hoidossa – terveydenhuollossa, sosiaalisessa turvallisuudessa ja haavoittuvien ryhmien suojelussa. Pandemia on myös ihmisoikeuskriisi, ulkoministeri Pekka Haavisto korosti. Keskustelu käynnisti valtioneuvoston 8.4.2020 uudelleen asettaman kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan (IONK) työn puheenjohtaja Eva Biaudetin johdolla.

Ministeri Haavisto totesi koronaviruspandemian olevan merkittävä uhka niin kansainväliselle kuin alueelliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Pandemia on myös paikoin nostanut pintaan maiden sisäisiä konflikteja ja antanut tilaa tahoille, jotka pyrkivät kärjistämään jännitteitä entisestään. Haavisto muistutti, ettei pandemiaa voi myöskään käyttää verukkeena rajoittaa ihmisten vapauksia perusteettomasti ja pitkitetysti. Suomi tukee YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin tulitaukoaloitetta. Suomi on myös ehdolla YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseneksi 2022-24.

Siinä missä monet maat ovat toteuttaneet perusteltuja, tiettyyn aikaikkunaan sidottuja toimenpiteitä pandemian hillitsemiseksi, Michelle Bachelet on huolissaan joidenkin valtioiden huolestuttavista virusepidemian varjolla tehdyistä ihmisoikeusloukkauksista, mielivaltaisesta perusoikeuksien rajoittamisesta ja oikeusvaltiota heikentävistä toimista.

Virus ei katso taustaa tai syrji ketään mutta sitä vastoin pandemian seuraukset kohdistuvat epätasa-arvoisesti eri väestöryhmiin. Liiallinen voimankäyttö rajoitustoimenpiteiden toimeenpanossa on kohdistunut erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin ihmisryhmiin. Bachelet peräänkuulutti Suomelta ja muilta valtiolta panostusta globaalin solidaarisuuden edistämiseen kriisin keskellä.

Neuvottelukunnan työ jatkuu aktiivisena järjestäytymiskokouksen jälkeen. Se seuraa kansainvälisiin ihmisoikeuksiin liittyviä periaatteellisia kysymyksiä ja toimii yhteistyökanavana kansalaisjärjestöjen, eduskuntaryhmien, ihmisoikeuskysymysten parissa työskentelevien virkamiesten ja asiantuntijoiden välillä.

Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii Eva Biaudet ja sen varapuheenjohtajiksi valittiin kansanedustajat Anne-Mari Virolainen ja Hilkka Kemppi. Neuvottelukunnan toimikausi jatkuu vuoden 2023 loppuun asti.

Lisätietoja: ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkö Tarja Kangaskorte, puh. 0295 350 292

Neuvottelukunnan kokoonpano

Jäsenet:

Neuvottelukunnan puheenjohtaja Eva Biaudet, Naisjärjestöjen Keskusliitto
Kansanedustaja Hilkka Kemppi, Keskustan eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Anne-Mari Virolainen, Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Antero Laukkanen, Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä
Pappi, vammaisjärjestöpuheenjohtaja Kristiina Kartano, Liike Nyt –eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen, Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Kaupunginjohtaja Kristina Stenman, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Tarja Filatov, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Veronika Honkasalo, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Inka Hopsu, Vihreä eduskuntaryhmä
Vaikuttamistyön koordinaattori Tuomas Tuure, Abilis-säätiö
Ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro, Amnesty International Suomen osasto
Johtaja Annika Launiala, Fingo
Pääsihteeri Kaari Mattila, Ihmisoikeusliitto 
Toiminnanjohtaja Kim Remitz, KIOS
Kansainvälisen työn johtaja Tomi Järvinen, Kirkon Ulkomaanapu
Puheenjohtaja Marko Stenroos, Minority Rights Group Finland
Pääsihteeri Ossi Heinänen, Plan International Suomi
Hallituksen jäsen Krister Karttunen, Seta
Kotimaan ohjelmajohtaja Ben Malinen, Suomen Pakolaisapu
Puheenjohtaja Veera Tyhtilä, Suomen PEN
Suunnittelija Aleksi Seilonen, Suomen Punainen Risti
Koulutussuunnittelija Rosa Puhakainen-Mattila, Suomen YK-liitto
Hallituksen jäsen Atik Ali, USKOT-foorumi

Varajäsenet:

Kansanedustaja Markus Lohi, Keskustan eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Ruut Sjöblom, Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Sari Essayah, Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä
Vt. puoluesihteeri Juhani Klemetti, Liike Nyt –eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Leena Meri, Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Rikosylikomisario Thomas Elfgren, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Hussein Al-Taee, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Lainsäädäntösihteeri Mikko Aarnio, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Saara Hyrkkö, Vihreä eduskuntaryhmä
Toiminnanjohtaja Marjo Heinonen, Abilis-säätiö
Asiantuntija Anu Tuukkanen, Amnesty International Suomen osasto
Johtaja Rilli Lappalainen, Fingo
Vaikuttamistyön päällikkö Heli Markkula, Ihmisoikeusliitto 
Asiantuntija Katja Ilppola, KIOS
Vanhempi asiantuntija Eva-Marita Rinne-Koistinen, Kirkon Ulkomaanapu
Hallituksen jäsen Eilina Gusatinsky, Minority Rights Group Finland
Pääsihteeri Terhi Heinilä, Naisjärjestöjen Keskusliitto
Vaikuttamistyön johtaja Karoliina Tikka, Plan International Suomi
Pääsihteeri Kerttu Tarjamo, Seta
Ulkomaan ohjelmajohtaja Leena Kumpulainen, Suomen Pakolaisapu
Varapuheenjohtaja Oula Silvennoinen, Suomen PEN
Pääsihteerin erityisavustaja Eeva Holopainen, Suomen Punainen Risti
Vaikuttamisviestinnän vastaava Elina Laiho, Suomen YK-liitto
Toiminnanjohtaja Katri Kuusikallio, USKOT-foorumi

Asiantuntijat:

Johtaja Sirpa Rautio, Ihmisoikeuskeskus
Yksikönpäällikkö Tarja Kangaskorte, Ulkoministeriö
Yksikönpäällikkö Krista Oinonen, Ulkoministeriö
Tasa-arvosuurlähettiläs Katri Viinikka, Ulkoministeriö
Ihmisoikeussuurlähettiläs Rauno Merisaari, Ulkoministeriö