Kesätöihin ulkoministeriöön

Ulkoministeriö palkkaa kesätyöntekijöitä assistentin tehtäviin kahdeksi kuukaudeksi ajalla 13.5. - 31.8.2019. Hakuaika on 7. - 21.1.2019.

Tehtävää haetaan sähköisesti valtiolle.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.) -sivuilla / avoimet työpaikat. Tämä tehtävän työavain on 24-574-2018. Kirjaudu sisään työnhakijana ja luo Aditro Recruit -tili.

Hakijalta odotetaan toimistotehtävien tuntemusta, hyviä vuorovaikutus- ja tietoteknisiä taitoja, hyvää suomen ja englannin kielen sekä tyydyttävää ruotsin kielen taitoa ja Suomen kansalaisuutta. Aikaisempi työkokemus katsotaan eduksi. Hakijoilta odotetaan käynnissä olevia, vähintään toisen vuoden ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opintoja.

Kesätyöntekijät sijoittuvat ministeriön eri osastoille pääsääntöisesti johdon tai yksikön assistentin tehtäviin, joihin kuuluvat mm. kokous- ja matkajärjestelyt, kalenterin ylläpito, yksikön asiakirjaliikenne sekä tiedonhaut.

Hakemuksessa pyydetään esittämään ajanjakso, jolloin on valmis työskentelemään. Palvelussuhteen ehdot ovat valtion yleisen virkaehtosopimuksen mukaiset. Palkka on 1512 euroa/kk.

Turvallisuusselvitys: kesätyöntekijöiksi ehdolla olevista hakijoista voidaan tehdä perusmuotoinen turvallisuusselvitys (laki turvallisuusselvityksistä 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa: www.poliisi.fi/supo.

Suuren hakijamäärän vuoksi otamme yhteyttä ainoastaan haastatteluun valittuihin huhtikuun loppuun mnnessä.