Junayhteys Helsingistä Souliin esillä ministeri Vilénin Etelä-Korean matkalla
Ministeri Vilén osallistui tasavallan presidentti Tarja Halosen ensimmäiselle vienninedistämismatkalle Etelä-Koreaan 8.-11. huhtikuuta. Virallisen valtuuskunnan lisäksi valtiovierailuun osallistui korkea-arvoinen 21 yritysjohtajan valtuuskunta. Suomen kymmenestä suurimmasta yrityksestä matkalla oli mukana kahdeksan. Myös muutamia pienempiä Etelä-Korean kanssa kauppaa käyviä yrityksiä oli edustettuna. Yritysvaltuuskunnan johtajana oli konserninjohtaja Christoffer Taxell Partekista.
Valtuuskunta tapasi myös oppositiojohtajan ja vahvan presidenttiehdokkaan Lee Hoi-changin, jonka kanssa keskusteltiin hänen näkemyksistään Koreoiden yhdistymisesä.
Ministeri Vilén kävi erillisiä keskusteluja ministerikollegoidensa kanssa ja tapasi ulkomaankauppaministeri Hwang Doo-yunin, maa-ja metsätalousministeri Kim Dong-taen sekä kauppa-, teollisuus- ja energiaministeri Shin Kook-hwanin. Näissä tapaamisissa oli mukana suomalaisyritysten edustajia, jotka pääsivät suoraan kertomaan suomalaisesta osaamisesta Etelä-Korean korkeimmille päättäjille ja kuulemaan näiden näkemyksiä sektoreitaan koskevista aiheista.
Lisäksi Vilén allekirjoitti tieto- ja tietoliikenneministeri Yang Seung-taikin kanssa Suomen liikenneministeriön ja Korean tasavallan tieto-ja tietoliikenneministeriön välisen järjestelyn yhteistyöstä ICT-sektorilla.
Vierailun aikana järjestettiin myös TT:n ja FKI:n (Federation of Korean Industries) välinen 12. yhteiskonferenssi. Finpro ja KITA (Korea International Trade Association) allekirjoittivat samaten vierailun aikana sopimuksen yhteistyöstä.