YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio hyötyy suomalaisista innovaatioekosysteemeistä

YK:n innovaatio- ja teknologialaboratorio UNTIL Suomi avataan virallisesti keskiviikkona 5.12. ulkoministeriön ja YK:n sihteeristön ICT-toimiston (OICT) yhdessä isännöimässä Slushin sivutapahtumassa.

”Olemme erittäin kiitollisia Suomelle siitä, että se toimii YK:n ensimmäisen teknologia- ja innovaatiolaboratorion kotipaikkana Euroopassa. Pioneeriteknologiat tukevat voimakkaasti YK:n pyrkimyksiä kohti kaikkia koskevaa rauhaa ja vaurautta. Niiden avulla voidaan vaikuttaa asioihin, jotka koskettavat yhteiskuntiemme marginalisoituja ryhmiä. Teknologiset innovaatiot menestyvät, kun niillä vaikutetaan ihmisten arkeen. Meillä on korkeat odotukset, että UNTIL Suomi pystyy vastaamaan kestävän tulevaisuuden haasteisiin”, sanoo YK:n tietotekniikan apulaispääsihteeri Atefeh Riazi.

Apulaispääsihteeri Atefeh Riazin puhetta kuunteli laaja osallistujajoukko UNTIL-paneelikeskustelussa. Kuva: Nikke Puskala.

Laboratorion sijaintipaikkana on Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksen uusi kasvuyrityskeskus A Grid. Laboratorio tulee hyötymään startup-yritysten lisäksi yhteistyöstä myös kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, yliopistojen ja muiden UNTIL-laboratorioiden muodostaman kansainvälisen verkoston kanssa.

”Aalto-yliopiston tiloissa sijaitseva UNTIL-laboratorio tarjoaa suomalaisille startupeille, muille yrityksille, yliopistoille ja eri tutkimusyksiköille paikan, jonka kautta ne voivat luoda suhteita kehittyville markkinoille. Uskon vahvasti, että innovaatioilla voi olla merkittävä rooli, kun etsitään ratkaisuja aikamme polttaviin kysymyksiin. YK-järjestelmä on ainutlaatuinen kanava levittää laajemmin toimivaksi todettuja ratkaisuja”, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen.

YK:n Suomessa sijaitseva laboratorio on osa eri puolille maailmaa rakentuvaa YK-laboratorioiden verkostoa. Kukin kansainvälinen UNTIL-laboratorio tulee keskittymään erilaisiin teema-alueisiin. Suomen laboratorion neljä teema-aluetta ovat kiertotalous, koulutus, rauha ja turvallisuus, ja terveys. 
Laboratoriot luovat foorumiin ongelmaratkaisuun YK:lle, startup-yrityksille, muulle yksityiselle sektorille, yliopistoille ja kansalaisyhteiskunnan edustajille.

Lisätietoja UNTIL-laboratorioista.