Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevassa asiassa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on 14. helmikuuta 2019 antanut Suomea koskevan tuomion, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklaa (oikeudenmukainen oikeudenkäynti) ei ole loukattu.

Tapauksessa oli kysymys kilpailunrajoitusta koskevan asian käsittelystä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös perustui muun muassa tuomioistuimessa esitettyyn asiakirjanäyttöön sekä markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa kuultuihin todistajien kertomuksiin. Nämä koskivat sekä todistajien omia kokemuksia, että sitä mitä todistajat olivat kuulleet kerrottavan. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan näytön arvioinnissa keskeistä oli esitetyn todistelun tarkastelu kokonaisvaltaisesti.

Valittaja katsoi, että asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei täyttänyt EIS 6 artiklan vaatimuksia. Valittaja perusteli näkemystään sillä, että korkein hallinto-oikeus hyväksyi kuulopuhetodistelun, jolloin valittajayhtiöllä ei ollut mahdollisuutta kuulustella näiden todistajankertomusten alkuperäisinä lähteinä olleita henkilöitä. Lisäksi valittajan mukaan korkein hallinto-oikeus hyväksyi kilpailuasiassa alhaisemman näyttöstandardin kuin ”ilman varteenotettava epäilystä” (”beyond reasonable doubt”) tai ”näyttöenemmyys” (”preponderance of evidence”). Valittajan mukaan asiassa oli myös käytetty käännettyä todistustaakkaa.

EIT katsoi välillisen näytön osalta yksimielisesti, ettei 6 artiklan 1 kohtaa ole loukattu. Ratkaisussaan korkein hallinto-oikeus ei ollut perusteettomalla tavalla nojautunut todistajakertomuksiin. EIT huomioi myös, ettei välillisellä näytöllä ollut ratkaisevaa merkitystä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa. EIT arvioi oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta kokonaisuudessaan ja katsoi muun muassa, että valittajalla oli mahdollisuus käyttää oikeuttaan puolustukseen riittävine suojatoimineen myös sen näytön osalta, johon ratkaisu perustui.  

Korkeimman hallinto-oikeuden käyttämää näyttöstandardia ja todistustaakkaa koskevien väitteiden osalta EIT katsoi, että valitus oli ilmeisen perusteeton ja jätti valituksen tutkittavaksi ottamatta.

EIT:n lehdistötiedote ja tuomio kokonaisuudessaan ovat luettavissa EIT:n verkkosivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja HUDOC-tietokannasta.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Päivi Rotola-Pukkila, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö, puh. 0295 351 922.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi