Etelä-Korean valtiovierailu avasi ovia maiden taloussuhteissa

Suomen ja Etelä-Korean välillä käytiin torstaina 26. syyskuuta kahdenväliset taloudelliset konsultaatiot Säätytalolla Helsingissä. Konsultaatioissa käsiteltiin laajasti ja sektoreittain Suomen ja Etelä-Korean välistä kauppaa sekä taloudellista yhteistyötä. Keskusteluissa nousi vahvasti esille presidentti Moon Jae-inin kesäkuussa 2019 Suomeen tekemän valtiovierailun vaikutus maiden välisiin kauppasuhteisiin.

Etelä-Korean valtiovierailulla käsiteltiin valtiovierailun aikana allekirjoitettuja yhteistyöpöytäkirjoja sekä niiden toimeenpanon edistymistä. Kuva: Hanna Öunap.

Molemmat osapuolet kiittivät vierailua onnistuneeksi ja katsoivat sen vaikuttaneen konkreettisesti yhteistyön etenemiseen eri aloilla. Keskustelussa käsiteltiin valtiovierailun aikana allekirjoitettuja yhteistyöpöytäkirjoja (MoU) sekä niiden toimeenpanon edistymistä. Molemmat osapuolet olivat yhtä mieltä siitä, että solmitut yhteistyöpöytäkirjat antavat vain puitteet yhteistyölle, ja nyt olisi konkreettisten toimien aika.

Näkyvintä edistys on ollut lentoliikenteen osalta – Finnair avaa keväällä 2020 uuden reittiyhteyden Korean toiseksi suurimpaan kaupunkiin Busaniin. Lentokapasiteetin kasvu on olennainen edellytys sille, että myös maiden välinen kauppa, matkailu ja muu yhteistyö voi kasvaa. Finnair lentää päivittäin pääkaupunkiin Souliin, mutta kysyntää kapasiteetin kasvattamiselle on edelleen.

Valtiovierailulla solmittu yhteistyö innovaatioiden ja start-upien saralla on niin ikään etenemässä. Konsultaatioissa nostettiin esille myös ICT- ja energiasektoreiden yhteistyöpotentiaali. Suomella ja Etelä-Korealla on monella tapaa samoja haasteita, ja toisaalta myös toisiaan täydentävää osaamista.

Valtiovierailu voi kantaa hedelmää vielä vuosien päästä

Valtiovierailu avasi ovia myös muilla sektoreilla. Etelä-Korean opetusministeri ja varapääministeri Yoo Eu vieraili Suomessa tänä syksynä, ja vierailun aikana maiden opetusministeriöt sopivat monipuolisesta yhteistyöstä koulutuksessa. Myös terveysalalla nähdään vahvaa yhteistyöpotentiaalia.

Konsultaatioissa keskusteltiin myös kasvussa olevasta elintarvikeviennistä sekä suomalaisten lifestyle- tuotteiden viennistä Etelä-Koreaan. Alojen kasvu kuvastaa sitä, että tavalliset kuluttajat kummassakin maassa ovat yhä kiinnostuneempia toistensa kulttuureista sekä tuotetarjonnasta.

Maiden välillä on myös uudenlaista yhteistyötä: työ- ja elinkeinoministeriö lanseerasi tänä keväänä Etelä-Koreassa Talent Boost -ohjelman, jonka tarkoituksena on rekrytoida korealaisia osaajia Suomeen työvoimapuolasta kärsiville sektoreille ja alueille.

Suomen ja Etelä-Korean välisen kaupan kivijalka on jo pitkään ollut meriteollisuudessa, ja konsultaatioissa käsiteltiin suomalaisten ja korealaisten yritysten mittavia yhteistyöprojekteja alalla. Lisäksi käytiin keskustelua jo toteutuneesta K9-panssarihaupitsikaupasta, johon molemmat osapuolet ovat olleet tyytyväisiä.

Suomen puheenjohtajana toimi taloudellisten ulkosuhteiden alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti, ja Etelä-Korean taloudellisista asioista vastaava varaulkoministeri Yun Kang-hyeon. Edelliset Suomen ja Etelä-Korean taloudelliset konsultaatiot käytiin Soulissa joulukuussa 2016. Seuraavat konsultaatiot pyritään järjestämään vuonna 2020.