Demokratian kriisi tekee maailmasta epävakaamman, ja se on yksi syistä miksi demokratiaa pitää puolustaa entistä vahvemmin

Demokraattinen järjestelmä ei pysy yllä itsestään, ja sen edistämisessä pelkkä puhe ei riitä, sanoo kehityspolitiikan neuvonantaja Johanna Jokinen-Gavidia. Kolme kysymystä kehitysyhteistyöstä -sarjassa kysytään asiantuntijoilta heidän työnsä merkityksestä.

1. Miksi teet työtä demokratiakehityksen edistämiseksi?

Uskon että yhteiskunnassa, jossa jokainen voi vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin, on parempi elää. Demokraattinen yhteiskunta on harvojen etuoikeus. Siksi meidän ”harvojen” on käärittävä hihat ja toimittava sellaisen maailman puolesta, jossa jokaisen äänellä on arvo.

Minulle demokratia ei ole vain kehityskysymys, vaan globaali teema, joka yhdistää kehityspolitiikan ulkopolitiikan kovaan ytimeen. Demokratian edistäminen ei ole näpertelyä, vaan työtä, jolle on suuri tilaus.

Kokemukseni sotatoimialueilla ja muualla kentällä on kuitenkin opettanut realistisuutta sen suhteen, missä vaiheessa demokratian puolustaminen on järkevää ottaa toiminnan keskiöön. On myös maita, joissa ei ehkä koskaan nähdä demokratiaa – mutta se ei tarkoita, etteikö niissä yhteiskunnissa nähtäisi vielä hyvinkin demokraattisia tapoja tehdä päätöksiä. Tarinat, joissa demokratiakehitys etenee kuten Suomessa aikanaan ovat harvinaisia, mutta oman historiamme vuoksi olemme hyvässä asemassa demokratian puolustajana.

Suomi korostaa ulkopolitiikassaan rauhaa ja konfliktin ehkäisemistä. Halvinta konfliktien estoa on demokratian ja hyvän hallinnon vahvistaminen silloin, kun ei vielä olla konfliktissa.

Demokratian vahvistaminen on kivijalka, jolle on hyvä rakentaa muita ulko- ja kehityspolitiikan tavoitteita. Jos kehitysyhteistyön kumppanimme ovat autoritaarisia hallintoja, en oikein näe, että sellaisissa toimintaympäristöissä pystyttäisiin kouluttamaan tiedostavaa nuorisoa, vahvistamaan oppositiota tai puhumaan naisten osallistumisen puolesta.

2. Mikä demokratiakehitykseen liittyvä kehitystulos on tehnyt sinut onnelliseksi? Mikä lannistaa?

Onnistumisista ehkä pysäyttävimmät kokemukset ovat jäänet mieleen Afganistanin mediamaailmasta. Siellä niin nais- kuin miestoimittajat laittavat elämänsä peliin vapaamman tiedonvälityksen puolesta. Suomi on ollut mukana naistoimittajien kouluttamisessa Afganistanissa.

Lähi-idän shura-mallit ja Afrikasta löytyvät perinteitä noudattavat heimoyhteisöt ovat opin paikkoja meille kaikille. Näissä malleissa päätöksenteko tapahtuu usein lähempänä yksilöä kuin missään vahvan demokratian institutionalisoidussa mallissa. Aika, sitoutuminen ja ammentaminen traditioista, joissa on demokraattisen päätöksenteon piirteitä ovat oleellisia, jos haluamme toimia muuallakin kuin Euroopassa.

Lannistavaa on ihmisten kärsimättömyys demokratianprosessien ymmärtämisessä sekä pessimismi. Toimiessani Kabulissa edustuston päällikön sijaisena käytiin maassa kahdet vaalit. Ne olivat kaukana täydellisestä, mutta jo ennen kuin ihmiset olivat vaaliuurnilla, kansainvälinen media oli julistanut tulokset epäonnistuneiksi.

Jokainen Afganistania hiukankin tunteva tietää, että muutos on hidasta ja joskus lähes loputtomalta tuntuvaa, mutta maa ei ole pudonnut pysyvästi kuilun pohjalle, vaikka niin yleisesti luullaan. Tämä pätee lähes kaikkiin hauraisiin valtioihin.

Demokratialla on mennyt huonosti viimeiset vuodet ja koronapandemia on kiihdyttänyt tätä trendiä. Onneksi kuitenkin näyttää, että vahvat demokratiat ovat onnistuneet pandemiavasteessa hyvin. Toisaalta demokratiakriisi on hiipinyt Eurooppaan ja kehittyneisiin maihin kuten Yhdysvaltoihin.

Huolestuttavaa on, että Suomessakin esiintyy tahtotilaa, jossa vastuullisen kansalaistoiminnan sijasta ennemmin odotetaan hallitukselta määräyksiä. Tämä on korostunut pandemian aikana.

3. Mitä vastaat sille, jonka mielestä demokratia ei sovi kaikkiin yhteiskuntiin?

Tätä kysymystä kuulee harvoin. Toki kuulen usein, että taloudellinen hyvinvointi ei edellytä demokratiaa, ja esimerkkejä tästä toki löytyy. Mutta kuinka kestäviä ovat yhteiskunnat, joissa mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin on hyvin rajallisesti, jos ollenkaan?

Uskon universaaliin ihmiseen, joten oletan, että meillä kaikilla on halu vaikuttaa omaan elämäämme. Toki kehitysmaiden yhteiskunnissa on ensin huomioitava perustarpeet; nälässä elävä ihminen ei ajattele vaikuttamista.

On oikeutettua suhtautua kriittisesti sellaisiin toimiin, joissa demokratiaa käytetään sotilaallisen intervention tavoitteena. On selvää, että väkisin ja nopeasti istutettu demokratiamalli, jossa järjestetään heti pakolliset vaalit, ei toimi. Siksi meillä on valtava valikoima erilaisia keinoja, joilla demokratisoitumista voidaan vahvistaa.

Itse nostan keskiöön kansalaisyhteiskunnan elintilan turvaamisen ja vapaan median tukemisen sekä uuden demokratia-oikeusvaltioinstrumentin. Sen keskiössä on yhteistyöjärjestö Demo Finland, jonka jäseniä ovat kaikki Suomen eduskuntapuolueet.

Kansalaisjärjestöt ja kansalaisaktivismi ovat avautuneet minulle merkittävimpinä demokratian edistäjinä niin Afganistanissa, Pakistanissa, Jemenissä, Saudi-Arabiassa kuin myös lukuisissa Afrikan maissa, puhumattakaan Latinalaisesta Amerikasta. Merkittävin demokratiatyö tehdään lähellä ihmistä.