Arto Mansala: Voiko Venäjää ymmärtää? - Avaran sielun arvoituksesta

Venäjän perimmäistä olemusta pohtiva kirjallisuus on saanut uuden lisän. Esa Seppäsen "Avaran sielun anarkiassa" Venäjää lähestytään sisältäpäin, venäläisestä ihmisestä lähtien. Kirja on käyttökelpoisimmillaan käytännön opas Venäjästä ja venäläisistä, arvioi Arto Mansala kirja-arvostelussaan. Esa Seppänen: Avaran sielun anarkia. Voiko venäläisyyttä ymmärtää? Kustannusosakeyhtiö Tammi. 368 s.


Ymmärryksen pitkä historia

Venäjä on kautta aikojen ollut lännelle arvoitus. Näin oli erityisesti viime vuosisadalla kylmän sodan kautena. Tältä ajalta on peräisin myös Winston Churchillin kuuluisa toteamus Venäjästä maana, joka on "riddle, wrapped in a mystery inside an enigma".

Toisen maailmansodan päätyttyä oli Suomessa uusissa olosuhteissa tärkeää yrittää ymmärtää Stalinin Venäjää ja tulla toimeen sen kanssa. Vuonna 1946 ilmestyikin suomeksi amerikkalaisen lehtimiehen ja Moskovan kirjeenvaihtajan Edmund Stevensin kirja "Venäjä ei ole arvoitus". Tämän "Russia Is No Riddle" teoksen kääntäjä Kai Kaila toteaa alkusanoissaan, että "vanhoihin tietoihimme, ennakkoluuloihimme ja tuntoomme perustuva käsitys Neuvostoliitosta on tosiasioiden edessä osoittautunut monin kohdin vääräksi ja haitalliseksi". Edelleen Kailan mukaan nyt oli "luovittava selville vesille, maksoi mitä maksoi".

Neuvostoliiton hajoamisesta ja NKP:n lakkauttamisesta on
kulunut runsaat kymmenen vuotta. Tänään meidän on mielekästä uudessa tilanteessa yrittää ymmärtää itäistä naapuriamme, jonka politiikkaan ja käyttäytymiseen liittyy yhä edelleen vaikeasti ulkopuoliselle avautuvia piirteitä. Venäjän lähdettyä demokratian, markkinatalouden ja oikeusvaltion tielle Venäjän ymmärtämisen pitäisi nyt yleisesti ottaen olla kuitenkin aikaisempaa helpompaa.

Maailmalla uskotaan laajalti, että Venäjän tuntemus ja ymmärtäminen luonnistuu Suomessa paremmin kuin yleensä lännen piirissä. Kuitenkin meillä kuulee yhä useammin väitettävän, että Neuvostoliiton hajottua ja YYA-Suomen muututtua EU-Suomeksi Venäjä-kiinnostuksemme ja tietoutemme on joutunut maan rakoon.

Venäjä-tuntemuksesta Suomessa

Tässä väittämässä saattaa hyvin olla jonkin verran perää. Samalla on kuitenkin muistettava, että viimeksi kuluneitten parin kolmen vuoden aikana on Suomessa ilmestynyt kolme Venäjän perimmäistä olemusta pohtivaa kotimaista teosta: Ulkopoliittisen Instituutin silloisen tutkijan Christer Pursiaisen "Venäjän idea, utopia ja missio", suurlähettiläs Antti Karppisen "Venäjän aatetta jäljittämässä" sekä presidentti Koiviston "Venäjän idea", joka ilmestyy piakkoin myös Venäjällä. Nyt tähän kunnianarvoiseen joukkoon on tarjolla uusi teos: Esa Seppäsen "Avaran sielun anarkia", jonka alaotsikossa esitetään jälleen kerran kysymys "Voiko venäläisyyttä ymmärtää?".













Kirjoittaja on asunut kaikkiaan 11 vuotta Moskovassa liike-elämän tehtävissä. Viime vuonna häneltä ilmestyi niinikään Tammen kustantamana teos "Kuuma elokuu 1991 - musta lokakuu 1993 Moskovassa". Tämä teos perustuu Seppäsen kokemuksiin Moskovan suomalaisen siirtokunnan keskuudestaan valitsemana turvallisuuskoordinaattorina.

Seppäsen taustasta

Seppänen on upseeri peruskoulutukseltaan, mutta sukunsa perintöä vaalien jo varhain kiinnostunut venäjänkielestä ja Venäjästä. Saattaa olla, että juuri venäjänkielen taito oli vaikuttamassa siihen, että hänestä tuli 1960- ja 1970-lukujen taitteessa presidentti Kekkosen toinen adjutantti, mistä ajasta hän on 1980 julkaissut muistelmansa.

Seppänen eroaa taustaltaan edellä mainituista Venäjää ja sen olemusta pohtineista kirjoittajista. Hänen teoksensa on ensi sijassa tarkoitettu tietopaketiksi Venäjän-kauppaa käyville, mutta myös käsikirjaksi poliitikoille ja muuten venäläisten kanssa tekemisiin joutuville.

Venäjän mysteeri sisältäpäin

Seppänen käsittelee teoksessaan sen alkuluvuissa, kuten niin monet muut kirjoittajat ennen häntä, "venäläisyyden mysteeria" sekä historiaa ja kansanluonnetta yhtenä kokonaisuutena. Tuoretta hänen lähestymistavassaan on, että hän pyrkii ratkomaan Venäjän mysteeria sisältäpäin, venäläisestä ihmisestä itsestään lähtien. Hän sanoo valinneensa tämän "psykososiaalisen näkökulman, kansanluonteen ja moraalisten arvostusten analyysin sen vuoksi että Venäjää, sen ihmisiä ja venäläisyyttä ei tietääkseni ole tällaisesta näkökulmasta Suomessa kootusti arvioitu".

Seppäsen mukaan venäläiset itse tarjoilevat tänään hanakasti käsitystä, jonka mukaan Venäjä on mysteeri ja etteivät ulkomaalaiset voi näin ollen heidän maataan ymmärtää. Tätä käsitystä tukemaan Seppänen, kuten monet muut ennen häntä, palauttaa mieliin venäläisen runoilijaklassikon Tjutshevin (1803-1873) säkeet: "Järjellä ei Venäjää voi ymmärtää, tavallisin mitoin sitä ei voi mitata, Venäjä on oma itsensä, Venäjään voi vain luottaa."

Teoriaa ja käytäntöä

Seppäsen kirja on sekoitus teoreettisia perusteluja sekä kentällä hankittua laajaa käytännön kokemusta. Siinä ovat sulassa sovussa tieteellinen kirjallisuus, käytännön havainnot, kaskut, klisheet, erilaiset kaaviot jne. Auktoriteetteina esiintyvät tämän päivän Venäjän tuntijat ja tutkijat, mutta myös 1800- ja 1900-luvun filosofit ja kirjailijat sekä valtiomiehet ja liikemiehet jne. Vuoroin lainataan venäläisiä klassikoita sekä tunnettuja Venäjän-matkaajia madame de Staëlia tai markiisi de Custinia, vuoroin Suomen idänkaupan veteraaneja ja taitajia, Ilkka Salosta, Kalevi Kyyröstä tai Ville Ounaskaria.

Vahvimmillaan Seppänen on kirjoittaessaan käytännön asioista ja omista kokemuksistaan. Teoreettisista perusteluista kertoessaan hän on välistä vaikeuksissa. Lisäongelmia tuottaa niputtaa "vanha Venäjä" tai pitäisikö sanoa "ikuinen Venäjä", neuvostoaika, perestroikan kausi tai nykyaika ikäänkuin yhden otsikon alle. Pulmallinen on myös kysymys Venäjän identiteetistä.

Venäjän identiteetistä

Seppänen siteeraa teoksessaan tutkija Boronojevia, jonka mukaan "Venäjä on aina ollut hakumatkalla etsimässä kansallista identiteettiään, ja aina kun se on ollut sen löytämäisillään tai löytänyt, on tapahtunut suuri mullistus ja on jouduttu palaamaan lähtöruutuun". Kirjoittaessaan teostaan Seppänen on kohdannut käytännössä tämän vaikeuden. Venäjä etsii nimittäin jälleen kerran identiteettiään, eikä ole sitä vielä suurten mullistusten jälkeen löytänyt.

Toimiessani Moskovassa 1990-luvun puolivälissä presidentti Jeltsin asetti komitean, jonka tehtävänä oli etsiä perestroikan jälkeisissä mullistuksissa kadonnut Venäjän identiteetti. Komitean työstä ei ole juuri kuultu sen asettamisen jälkeen. Ellei sitten väärinkäytöksistä, joitten on huhuttu liittyneen komitean varainkäyttöön.

Venäjän ymmärtämisen elementeistä

Seppänen tuo kirjassaan esiin koko joukon keskeisiä tekijöitä, jotka auttavat ymmärtämään Venäjää. Mainitsen niistä tässä lyhyesti vain kolme. Ensiksi Venäjän äärettömyyden, ulottuuhan maa tänäänkin Kaliningradista aina Vladivostokiin ja Sahalinille saakka. Toiseksi keisarillisen Venäjän ja Neuvostoliiton messiaanisen tehtävän, jota uusissa oloissa on tänään työlästä mitenkään määritellä jatkosta puhumattakaan. Kolmantena tekijänä laajasti käsitettynä perheen ja perheyhteyksien ratkaiseva merkitys mullistusten ja myrskyjen keskellä.

Aikamme johtaviin Venäjän-tuntijoihin kuuluva amerikkalainen historioitsija ja diplomaatti George F. Kennan puhuu tämän päivän Venäjästä kirjoittaessaan "monster state´sta", valtiosta, joka suunnattoman kokonsa vuoksi ei yksinkertaisesti enää hallittavissa. Tämän päivän Venäjällä tähän liittyy ennen muuta kysymys Uralin takaisesta Venäjästä, joka monessa suhteessa liian kaukana Moskovasta, liian monen aikavyöhykkeen takana.

Perheen roolista Venäjällä sattuva ja samalla satuttava kuvaus Venäjän klassisessa kirjallisuudessa sisältyy Bulgakovin "Valkokaarti"-romaaniin. Siinä kuvataan Turbinien perheen kohtaloita Venäjän vallankumouksen ja sen jälkimaininkien kautena vallanpitäjien ja järjestelmien vaihtuessa tuhka tiheään. Menneinä parina kolmena vuosikymmenenä Turbinien kokemukset ovat jälleen olleet ajankohtaisia Venäjällä. Venäjällä on koettu erityisen tuskallisena kohtalo joutua elämään kahden aikakauden välissä.

Sukupolvenvaihdos edessä

Seppäsen kirjan arvoa alentavat teoksessa esiintyvät välistä kovin pitkälle menevät yleistykset, epätarkkuudet ja suoranaiset virheet joittenkin henkilöitten,vuosilukujen sekä yleisten faktojen osalta. Henkilöhakemisto on niinikään hutiloiden tehty.

Kirjan vahvuus on siinä, että Seppänen kokoaa teoksessaan omiin Venäjän-vuosiinsa liittyvän ja Venäjä-kiinnostukseensa perustuvan aineiston eräänlaiseksi oppaaksi Venäjän kanssa käytännön toimissa tekemisiin joutuville suomalaisille.

Kylmän sodan aikana Suomen Neuvostoliiton-kauppa nousi prosenttilukemiin, joista muut läntiset maat jäivät kauaksi.
Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana aina 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen saakka suomalaisille kertyi, paljolti kiitos juuri laajan idänkaupan, runsaasti arvokasta käytännön tietoutta itäisestä suurvaltanaapuristamme. Tällaista tietoutta oli lännessä harvoilla hallussaan.

Tänään on tältä osin menossa Suomessakin sukupolvenvaihdos.
Vanhat idänkaupan veteraanit ja tuntijat punaisista vuorineuvoksista puhumattakaan ovat jättämässä tai jo jättäneet aktiivipalvelun. Uudet Venäjän-kaupan kävijät tarvitsevat kipeästi käytännön tietoa Venäjästä ja venäläisistä. Juuri tässä näen Seppäsen kirjan ansiot ja käyttökelpoisuuden muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Sen jälkeen kun Venäjälläkin uudet sukupolvet astuvat remmiin, mitä länsiyhteyksiin tulee, tarvitaan taas kerran uutta opasta Venäjän ja venäläisten ymmärtämiseksi. Samalla voidaan uudelleen pohtia jatkuvuuden ja muutosten yhteisvaikutusta Venäjällä.












































Teksti: Arto Mansala, ulkoasiainneuvos

Kirjoittaja on toiminut Moskovassa 1967-1970, 1974-1976 ja 1993-1996.


Venäjä