Äitiyspakkaus käyttöön myös Ukrainassa

Ukrainassa otetaan käyttöön äitiyspakkaus, johon on haettu vaikutteita Suomesta. Äitiyspakkauksen käyttöönotosta uutisoi Ukrainan TV1 pääutislähetyksessään.

Kuva: Annika Söderblom © Kela.

Ukrainassa otettiin 1.9.2018 käyttöön äitiyspakkaus kaikille vastasyntyneille. Äitiyspakkauksien jakoa varten on aloitettu vauvaperheiden rekisteröiminen, mutta toistaiseksi äitiyspakkauksia ei ole vielä jaettu. Yksittäisen pakkauksen arvo on noin 5000 ukrainan hryvnia, eli noin 150:tä euroa, mikä tekee siitä merkittävän sosiaalipoliittisen avauksen. Mallia Ukraina on hakenut muun muassa Suomesta, jossa ensimmäiset äitiyspakkaukset jaettiin jo vuonna 1938.

"Suomalainen äitiyspakkaus on erinomainen keksintö, jonka hyödyllisyys vastasyntyneille on alettu ymmärtää laajemminkin maailmalla. Tällaiset avaukset kertovat myös positiivista viestiä Suomesta ja suomalaisuudesta", toteaa lähetystöneuvos Maria Ågren Suomen Kiovan-suurlähetystöstä.

Samalla myös julkisten hankintojen laatu ja kilpailutus on noussut Ukrainassa tärkeäksi ajankohtaiseksi aiheeksi.

"Äitiyspakkaus on käsinkosketeltava tuki vastasyntyneen perheelle. On myös hienoa, että hankintojen laatuun ja kilpailutukseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Tässä suomalaisilla on myös paljon annettavaa", Ågren lisää.

Ukrainan TV1 kertoi äitiyspakkauksesta pääuutislähetyksessään lauantaina 1.9. Pääset katsomaan jutun tämän linkin kautta. Uutisointi äitiyspakkauksesta alkaa noin kohdasta 19min 6sek (ukrainaksi). Suomalaistyylinen äitiyspakkaus on kerännyt suosiota aiemmin muun muassa Iso-Britanniassa, jossa aiheesta on uutisoitu laajasti.

Lisätietoja:

Lähetystöneuvos Maria Ågren, Suomen Kiovan-suurlähetystö, puh. +380 50 310 3875

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi