Ulkoministeri Soini Islantiin

Ulkoministeri Timo Soini vierailee 7.-9.10.2018 Islannissa.

Vierailua isännöi ulko- ja ulkomaankauppaministeri Guðlaugur Þór Þórðarson. Ministeri Timo  Soini tapaa vierailun aikana myös Islannin presidentti Guðni Thorlacius Jóhannessonin, pääministeri Katrín Jakobsdóttirin sekä parlamentin, Althingin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Áslaug Arna Sigurbjörnsdóttirin.

Tapaamisissa keskustellaan Suomen ja Islannin kahdenvälisistä suhteista sekä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Lisäksi keskeisenä aiheena on arktiset kysymykset. Arktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy Suomelta Islannille ensi vuoden toukokuussa.

Suomi on puheenjohtajuuskautensa aikana pyrkinyt ennen kaikkea vauhdittamaan konkreettisia toimia, joilla vähennetään mustan hiilen päästöjä. Toivomme, että Islanti omalla kaudellaan jatkaa tätä työtä.

”Keskeinen viestini islantilaisille on se, että he voivat luottaa Suomen tukeen puheenjohtajuusohjelmansa valmistelussa. Arktinen alue on meidän kaikkien yhteinen ja yhdessä sen eteen on ponnisteltava”, ministeri Soini korostaa.

Vierailun aikana ministeri Soini puhuu myös arktisesta yhteistyöstä ja keskustelee arktisten asiantuntijoiden kanssa Akureyrin yliopistossa. Akureyri on arktisen tutkimuksen keskittymä Islannissa ja toiseksi suurin kaupunkikeskus Reykjavíkin suurkaupunkialueen jälkeen.

Lisätietoja: Katja Kalamäki, ulkoministerin diplomaattiavustaja, puh. 0295 351 518 ja Ann-Christine Krank, lähetystöneuvos, Pohjoisen Euroopan yksikkö, puh. 0295 350 111.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.