Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Uutiset, 13.4.2018

Haettavana valtionavustusta kehitysmaaedustajien ihmisoikeuskoulutukseen

Ulkoministeriö myöntää harkinnanvaraista valtionavustusta kehitysmaaedustajien osallistumisen tukemiseksi vuonna 2018 toteutettavaan kansainväliseen ihmisoikeuskoulutusohjelmaan.

Kansainvälisen ihmisoikeuskoulutusohjelman järjestämistä tukemalla halutaan myötävaikuttaa ihmisoikeuksien valvonnan ja toimeenpanon vahvistamiseen kehitys- ja siirtymätalouksien maissa. Koulutustoiminnan tulee tukea ihmisoikeusperustaisen kehityspolitiikan toimeenpanoa ja edistää

valtioneuvoston kehityspoliittisen selonteon (VNS 1/2016vp, 4.2.2016) toimeenpanoa sekä ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategian (2013) tavoitteita.

Haettavana olevalla valtionavustuksella on tarkoitus tukea kehitysmaasta kotoisin olevien, ensisijaisesti jatko-opiskelijatasoisten henkilöiden osallistumista Suomessa järjestettävään asiantuntijakoulutukseen. Koulutukseen voidaan yhdistää muutaman viikon tutkimustyöjakso, jonka valtionapua saava taho järjestää ja osoittaa koulutukseen saapuville. Ilmoitettuun käyttötarkoitukseen on varattu korkeintaan 45 000 euroa. Koulutusohjelma tulee toteuttaa vuoden 2018 aikana yhdessä tai useammassa jaksossa.

Valtionapua ihmisoikeuskoulutusohjelman järjestämiseen hakevan tahon tulee olla suomalainen yliopisto, joka harjoittaa tieteellistä tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa opetusta. Yliopiston tulee olla yliopistolain (558/2009) mukainen julkisoikeudellinen yliopisto tai säätiöyliopisto.

Ulkoministeriö painottaa avustusta myöntäessään erityisesti seuraavia seikkoja:

  • Työsuunnitelman laatu. Työsuunnitelmassa tulee kuvailla koulutuksen sisältö ja määritellä miten koulutus järjestetään, miten tuettavien henkilöiden rekrytointi ja valinnat tehdään ja miten hankkeeseen liittyvät järjestelyt toteutetaan siten, että ulkoministeriölle ei aiheudu muita kustannuksia tai velvoitteita tuettavien henkilöiden Suomessa oleskelun johdosta.
  • Koulutuksen laatu. Kokemus tasokkaan ihmisoikeuskoulutuksen järjestämisestä sekä tuntemus Suomen ulko- ja ihmisoikeuspolitiikan sisällöstä, painopisteistä ja toimintatavoista luetaan hakijalle eduksi. Hakijan tulee kuvailla ihmisoikeuskoulutuksen merkitystä kehityspoliittisen selonteon ja ulkoasianhallinnon ihmisoikeusstrategian tavoitteiden edistämisen kannalta.

Hakuohjeet

Valtionavustusta haetaan kirjallisesti. Hakemuksen tulee sisältää työsuunnitelma, budjetti ja kirjallinen kuvaus, jossa selvitetään em. hakuehtojen täyttymistä.

Hakemus tulee osoittaa ulkoministeriölle ja olla perillä viimeistään 11. toukokuuta 2018 klo 16.00. Hakemukset lähetetään sähköpostitse osoitteeseen POL-40@formin.fi tai postitse Ulkoministeriö/POL-40, Kirjaamo, PL 176, 00023 Valtioneuvosto. Määräajan jälkeen saapunutta hakemusta ei käsitellä.

Avustuksen myöntämisessä, maksamisessa, käytössä ja käytön valvonnassa noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001). Avustuksen myöntämistä koskeva päätös sisältää tarkemmat avustuksen maksamiseen, käyttöön ja käytön seurantaan sovellettavat ehdot.

Lisätietoja: ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkö Nina Nordström puh. 0295 350 104.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Tämä dokumentti

Päivitetty 13.4.2018

Takaisin ylös